Yhdistyksen rekisteröiminen

Järjestöwiki
Versio hetkellä 26. kesäkuuta 2013 kello 09.37 – tehnyt LaurisHurme (keskustelu | muokkaukset)

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Yhdistys voi olla rekisteröity (ry) tai toimia rekisteröimättömänä. Yhdistyksen rekisteröiminen tarkoittaa maksullisen ilmoituksen tekemistä Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) yhdistysrekisteriin. Kumpikin toimintamalli soveltuu erilaiseen käyttöön eikä järjestön tarvitse olla rekisteröity toimiakseen HYYn piirissä.

Rekisteröidyn yhdistyksen toiminta on enemmän säänneltyä kuin rekisteröimättömän ja se vaatii organisoidumpaa hallintoa. Rekisteröityminen tuo kuitenkin mukanaan oikeuksia, selkeyttä ja oikeusturvaa toimintaa pyörittäville henkilöille. Rekisteröimätön yhdistys ei voi muun muassa avata itselleen pankkitiliä tai liittyä toisen järjestön jäseneksi. Kaikki mahdolliset sitoumukset ja sopimukset tehdään jonkun yhdistyksen jäsenen nimissä yksityishenkilöinä ja lisäksi jäsenet vastaavat henkilökohtaisesti kaikista yhdistyksen toimista, joista ovat olleet päättämässä tai joihin ovat osallistuneet. Tapahtumanjärjestäjät ovat siis esimerkiksi vastuussa tapahtumansa mahdollisesti aiheuttaman tappion korvaamisesta.

Kunkin järjestön kannattaa itse miettiä, onko toiminta sen laatuista, että rekisteröimisestä on hyötyä. Nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että järjestön rekisteröityminen kannattaa, mikäli toiminta on tarkoitettu pysyväksi ja pitkäaikaiseksi, ihmiset vaihtuvat usein ja toiminnassa liikkuu ainakin jonkin verran rahaa. Patentti- ja rekisterihallituksen verkkosivuilla kerrotaan tarkemmin rekisteröidyn ja rekisteröimättömän yhdistyksen eroista.

Patentti- ja rekisterihallituksen verkkosivuilta löytyvät myös ohjeet yhdistyksen rekisteröimiseen.

Yhdistysten perustietoja voi selata maksutta PRH:n yhdistysrekisteristä.