Yhdenvertaisuus

Järjestöwiki
Versio hetkellä 10. helmikuuta 2017 kello 15.27 – tehnyt LauriLinna (keskustelu | muokkaukset) (Häirintälomake ja häirintäyhdyshenkilöt)

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Yhdenvertaisuusvastaavan tehtävät

On tärkeää, että jokainen järjestön hallituslainen ja toimija ottaa yhdenvertaisuuden vakavasti ja edistää osaltaan sen toteutumista. On lisäksi suositeltavaa valita jokaisen järjestön hallituksesta ainakin yksi yhdenvertaisuusvastaava. Yhdenvertaisuusvastaavan tehtävänä on huolehtia, että jokaisella yksilöllä on turvallinen ja hyvä olo järjestön sisällä. Käytännössä yhdenvertaisuusvastaava ylläpitää palautemahdollisuuksia (katso esimerkiksi kohta “häirintälomake ja häirintäyhdyshenkilöt” [1]) sekä luo ja valvoo yhdenvertaisuussuunnitelman toteutumista. Osaltaan yhdenvertaisuusvastaava myös vastaa järjesötilan turvallisemman tilan periaatteiden luomisesta ja toteutumisesta.

Yhdenvertaisuussuunnitelma

Yhdenvertaisuussuunnitelma toimii järjestön toimia linjaavana dokumenttina. Hallituskauden alussa uusi yhdenvertaisuusvastaava päivittää vanhan tai luo kokonaan uuden yhdenvertaisuussuunnitelman kaudelle. Kauden aikana vastaava valvoo suunnitelman toteutumista ja raportoi tästä esimerkiksi muulle hallitukselle tai puheenjohtajalle. Kauden päätteeksi on myös hyvä arvioida kuluneen kauden saavutuksia ja kehityskohteita, sekä kirjata näistä toimintakertomukseen.

Yhdenvertaisuussuunnitelmassa on hyvä huomioida erikseen erilaisia mahdollisesti eriarvoistavaa kohtelua kokevia ryhmiä. Alla on esimerkkejä teemoista, joita yhdenvertaisuussuunnitelmassa olisi hyvä käsitellä:

  • Alkoholittomuus

Järjestö järjestää riittävästi alkoholittomia tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi kulttuuri- ja liikuntatapahtumat sekä alkoholittomat illanvietot. Myös alkoholillisten tapahtumien, kuten sitsien, järjestämisessä tarjotaan alkoholittomia vaihtoehtoja. Mikään toiminta ei velvoita juomaan alkoholia.

  • Hinnoittelu

Osallistumismaksut tapahtumiin, kuten vuosijuhliin, pysyvät kohtuullisena. Mahdollisuuksien mukaan järjestö pyrkii maksamaan osan kulttuuritapahtumien osallistumismaksuista. Myös täysin ilmaisia tapahtumia järjestetään.

  • Tiedotus

Tapahtumista tiedotetaan laajasti niin, että jäsenistö saa kuulla niistä hyvissä ajoin. Tämä tapahtuu esimerkiksi sähköpostilistojen, sosiaalisen median sekä nettisivujen kautta. Tapahtumista tiedotetaan myös englanniksi, ja englanninkielisissä versioissa kerrotaan, keneltä voi kysyä lisätietoa. Kansainvälisyysvastaava on erityisesti yhteydessä kansainvälisiin opiskelijoihin, ja pyrkii edistämään näiden osallistumisaktiivisuutta sekä tutustuttamaan suomalaiseen opiskelijakulttuuriin.

  • Toiminnan läpinäkyvyys

Järjestön toiminta on läpinäkyvää ja avointa. Kaikilla jäsenillä on oikeus ja mahdollisuus osallistua hallituksen kokouksiin tai lukea jälkikäteen kokouspöytäkirjoja. Tapahtumien järjestämisessä kuullaan jäsenistön mielipiteitä ja toiveita, sekä pyritään tarjoamaan laajasti osallistumismahdollisuuksia myös toiminnan järjestämiseen.

  • Esteettömyys

Tapahtumista tiedotettaessa mainitaan, onko tapahtumapaikalle esteetön pääsy. Erityisesti Uudella ylioppilastalolla järjestettävien tapahtumien yhteydessä tämä on tärkeää. Ilmoittautumislomakkeissa on erikseen kohta, jossa kysytään, tarvitseeko osallistuja erityisjärjestelyjä. Järjestölle nimetään oma esteettömyysvastaava, joka saa asianmukaista koulutusta.

  • Vuosikurssien huomioiminen

Järjestö ottaa toiminnassaan huomioon eri vuosikurssien opiskelijat. Vanhemmat ja pidemmälle opinnoissaan edenneet opiskelijat huomioidaan muun muassa erilaisten työelämäaiheisten tapahtumien, kuten ekskursioiden ja työelämämentoroinnin lisäämisenä, sekä alumnitoiminnan kehittämisenä. Ensimmäisen vuoden opiskelijat pyritään ottamaan aktiivisesti mukaan toimintaan toimivan tiedotuksen avulla. Tämä onnistuu esimerkiksi hallitukseen nimetyn fuksivastaavan toimesta.

  • Erityisruokavaliot

Järjestö pyrkii mahdollisimman monipuolisesti huomioimaan jäsenistön erikoisruokavaliot. Tapahtumissa tarjottavat kasvis-, vegaani-, laktoosittomat- ja gluteenittomat vaihtoehdot ovat laadukkaita. Järjestö hyväksyy myös aatteelliset perusteet erityisruokavaliolle.

  • Sukupuoli ja seksuaalisuus

Järjestön toiminnassa ketään ei syrjitä hänen sukupuolensa tai seksuaalisen suuntautumisensa perusteella. Järjestö pyrkii minimoimaan sukupuolittuneet käytännöt perinteisistä tapahtumista, kuten sitseistä. Kenenkään sukupuolta tai seksuaalista suuntautumista ei oleteta, eikä kysytä tarpeettomasti.

  • Turvallisempi tila

Järjestö noudattaa kaikissa tapahtumissaan turvallisemman tilan periaatetta. Tämän periaatteen mukaan esimerkiksi yksilöistä ei tule olettaa mitään, toisia kohtaan tulee olla kunnioittava, kaikille tulee antaa tilaa, ketään ei saa häiritä ja ongelmatilanteisiin tulee pyytää ja saada apua. Olettamatta tulee jättää henkilön identiteettiin, elämänkokemukseen ja mielipiteisiin liittyvät piirteet. Toisen erilaisuutta ei tule kyseenalaistaa. Kaikkien tulee antaa tulla kuulluksi. Kaikenlainen fyysinen ja henkinen häirintä on ehdottomasti kiellettyä.

Apua yhdenvertaisuussuunnitelmaan voi ottaa myös esimerkiksi Allianssi ry:n ohjeistuksista.

Häirintälomake ja häirintäyhdyshenkilöt

Häirintälomake ja häirintäyhdyshenkilöt ovat hyvä tapa puuttua järjestössä tapahtuvaan häirintää ja muuhun epäasialliseen käytökseen. Onkin suositeltavaa, että järjestöillä olisi selkeä keino, jolla häirintää tai epäasiallista käytöstä kohdanneet voisivat ilmoittaa matalalla kynnyksellä siitä mitä on tapahtunut.

Häirintäyhdyshenkilöt ovat joko yksittäistä tilaisuutta varten tai toimikaudeksi valittuja henkilöitä, joihin voi ottaa luottamuksellisesti yhteyttä. Varsinkin jos omia häirintäyhdyshebkilöitä ei ole, on hyvä tiedottaa HYYn häirintöyhdyshenkilöistä, joille voi ottaa yhteyttä puhelimitse ja laittamalla viestiä osoitteeseen hairintayhdyshenkilo@hyy.fi. Vaikeammat tapaukset on myös aina hyvä käsitellä heidän kanssaan.

Häirintälomake on keino, jota käyttämättä häirinnästä ja muusta epäasiallisesta keinosta ilmoittaminen voidaan tehdä mahdollisimman matalaksi ja tarvittaessa anonyymiksi. Tällaisen lomakkeen voi tehdä esimerkiksi Google Forms -ohjelmalla. Tärkeintä on valita henkilö, joka käsittelee ilmoitukset luottamuksella ja tasaisella väliajalla.

Vertaistukea ja neuvoja

Vertaistukea ja neuvoja kinkkisissä tilanteissa yhdenvertaisuusvastaaville tarjoavat erityisesti HYYn hallituksen yhdenvertaisuudesta vastaava jäsen. HYYn yhdenvertaisuussuunnitelma antaa tukea ja ohjeistusta siitä mitä yhdenvertaisuussuunnitelmilla tulisi erityisesti saavuttaa. Tukea saa myös muilta yhdenvertaisuutta edistäviltä tahoilta kuten YTHS:ltä, Nyyti ry:ltä ja SETA ry:ltä.

Yhdenvertaisuusvastaavien välisen yhteistyön ja vertaistuen lisäämiseksi HYYn hallituksen jäsen pyrkii järjestämään kerran tai pari vuodessa yhdenvertaisuusvastaavien tapaamisen. Hallituksen yhdenvertaisuusasioista vastaava jäsen on olemassa muun muassa sitä varten, että häneltä voi pyytää neuvoja järjestön yhdenvertaisuuden parantamiseksi.