Toiminnan kehittäminen

Järjestöwiki
Versio hetkellä 24. lokakuuta 2013 kello 14.28 – tehnyt Jarjestosihteeri (keskustelu | muokkaukset)

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Järjestötoimintaan liittyy yleensä vahvoja perinteitä ja tapoja toimia. Nämä toimintatavat ovat osa järjestön identiteettiä ja erottavat järjestön muista yhtiesöistä. Välillä liian sitkeäksi muuttuneet, perusteettomat perinteet muuttuvat kuitenkin toiminnan esteiksi ja hidasteiksi, ja silloin järjestön on kehityttävä. Ylipäätään järjestön arjessa olisi aika ajoin hyvä tarkastella toimintaa hieman laajemmassa perspektiivissä, jotta nähdään palveleeko toiminta jäseniä ja toteuttaako se sääntöjä.

Kehittävän otteen valitseminen ei ole pelkkää lennokasta haihattelua, vaan auttaa innostumaan perustoiminnasta ja tekemään asiat toiminnan arjessa paremmin.

Järjestön nykytilan tarkastelu

Koko järjestön ja toisaalta hallituksen on aika-ajoin syytä pysähtyä pohtimaan, miksi järjestö on olemassa. Ei ole itsestään selvää, miksi, miten ja mistä järjestö on syntynyt, ja ovatko nämä perusteet edelleen päteviä. Voi olla, että järjestön jäsenistön tilanne olisi parempi ilman järjestöä ja kaikki olisivat onnellisempia, jos koko järjestö lakkautettaisiin. Useimmiten kuitenkin havaitaan, että toiminta itsessään on arvokasta, mutta sitä tehdään väärällä tavalla tai tehottomasti.

Järjestön kehittymisen ja kehittämisen edellytys on ymmärrys nykytilasta.

Työkaluja nykytilan analyysiin

Pienoiskuvan luominen epäonnistui: Tiedosto puuttuu
1. Lähtökohta-analyysi: Lähtökohta-analyysissä (Loimu 2000) arvioidaan seuraavien osa-alueiden kautta järjestön nykytilaa.
  • Jäsenet: Keitä jäsenet ovat? Onko jäsenillä olemassa vaihtoehtoa jäsenyydelle? Keitä potentiaalisia jäseniä järjestöllä on? Millaisiin jäsenryhmiin nämä jäsenet voidaan jakaa?
  • Palvelut ja jäsenedut: Mitä jäsenet saavat jäsenyydestään? Mitkä jäsenryhmät käyttävät palveluita eniten? Onko jäsenille selvää, mitä palveluita ja hyötyjä he saavat jäsenyydellään?
  • Sidosryhmät: Mitä yhteistyökumppaneita järjestöllä on? Miksi juuri nämä ovat yhteistyökumppaneita?
  • Kilpailijat: Mitkä organisaatiot kilpailevat järjestön kanssa samoista jäsenistä? Mitä nämä tahot tekevät paremmin, ja mitä huonommin?
  • Yhteiskunnallinen ympäristö: Mitä järjestön toimintaympäristössä on tapahtumassa, esimerkiksi arvomaailmassa, potentiaalisen jäsenistön käytöksessä, lainsäädännössä, sidosryhmissä?

2. SWOT-analyysi: yritysten arviointiin runsaasti käytetty klassinen nelikenttä, jossa listataan organisaation vahvuudet (Strenghts), heikkoudet (Weaknesses), mahdollisuudet (Opportunities) ja uhat (Threats). Näistä kaksi ensimmäistä kuvaavat nykyhetkeä ja omaa toimintaa ja jälkimmäiset tulevaa ja toimintaympäristöä, ulkopuolelta tulevaa. SWOT-analyysi on yksinkertaistavasta lähtökohdastaa