Ero sivun ”Opintoasiat” versioiden välillä

Järjestöwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
(Ak: Uusi sivu: '''Opintovastaavana toimiminen ainejärjestössä''' Opintovastaavan tehtävä on mielenkiintoinen ja haastava. Opintovastaavan tehtävänä on kehittää opetusta yhteistyössä ope...)

(Tutustuminen hallinnon opiskelijaedustajiin ja muihin kampuksen tai tiedekunnan opintovastaaviin)

(23 välissä olevaa versiota 3 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
'''Opintovastaavana toimiminen ainejärjestössä'''

Opintoasioita eli opetukseen ja opiskeluun liittyvää opiskelijoiden edunvalvontaa hoitamaan on usein nimetty yksi tai useampia hallituksen jäseniä varsinkin aine- ja tiedekuntajärjestöissä. Opintovastaavan, -sihteerin tai muun sellaisen tehtävänä on kehittää opetusta yhteistyössä opetuksen kehittämisestä vastaavan henkilökunnan, hallinnon opiskelijaedustajien ja muiden opiskelijoiden kanssa. Monen opintovastaavan toimenkuvaan kuuluu myös esimerkiksi lausuntojen kirjoittaminen, keskustelutilaisuuksien järjestäminen ja muu opiskelijoiden linjojen kokoaminen ja saattaminen yliopiston henkilökunnan tietoon. Tärkeää on myös tiedottaa opintoasioihin liittyvistä muutoksista opiskelijoille, sillä yliopiston suunnalta tieto voi tulla varsin myöhään ja huomaamattomastikin.

Opintovastaavan tehtävä on mielenkiintoinen ja haastava. Opintovastaavan tehtävänä on kehittää opetusta yhteistyössä opetuksen kehittämisestä vastaavan henkilökunnan, hallinnon opiskelijaedustajien ja muiden opiskelijoiden kanssa. Monen opintovastaavan toimenkuvaan kuuluu myös esimerkiksi lausuntojen kirjoittaminen, keskustelutilaisuuksien järjestäminen ja muu opiskelijoiden linjojen kokoaminen.

Opintoasioihin viitataan varsinkin ylioppilaskuntatasolla termillä koulutuspolitiikka tai lyhyemmin kopo. Opintoasioita ja muuta yliopistohallintoa käsittelee laajasti HYYn [http://hyy.helsinki.fi/halloped Hallopedwiki].

= Opintovastaavan tehtävät =

'''Kausi alkaa'''

Opintovastaava voi oman aloitteellisuutensa mukaan vaikuttaa moniin asioihin, mutta tärkeimpiä niistä ovat kenties seuraavat:
Opintovastaavan vuosi alkaa heti vastuun vaihtumisen jälkeen oman toiminnan tai toimialueen toiminnan suunnittelulla. Toimintasuunnitelman kirjoittamisessa pystyy tukeutumaan usein soveltuvin osin edellisten vuosien toimintakertomuksiin ja toimintasuunnitelmiin. Toimintaa suunniteltaessa uudet ideat ja näkemykset toiminnasta ovat paikallaan, jotta opintojaoston toiminta ei näivettyisi. Toisaalta suunnittelussa on hyvä muistaa realismi, sillä yhden vuoden aikana ei ehdi toteuttaa kaikkia kiinnostavia asioita jo opintovastaavien ja jaostolaisten resurssienkaan vuoksi. Kannattaakin valita muutama kärkihanke, johon panostaa. On todella tärkeää huomioida, että vuoden aikana yleensä nousee sellaisia asioita, joita vuoden alkaessa ei ole osannut vielä ennustaa.

'''Opintoasiainvaliokunta'''

Opintovastaavan on hyvä hakea HYY:n opintovaliokunnan jäsenyyttä. Valiokunnan jäseneksi pääsevät kaikki halukkaat ja haku alkaa yleensä vuoden alussa. Opintoasiainvaliokunta välittää HYYn jäsenistölle tietoa yliopiston sisäisistä ja yhteiskunnallisista koulutuspoliittisista asioista. Opetukseen, opintoihin ja niiden tukipalveluihin liittyvien asioiden lisäksi valiokunnassa keskeisiä ovat yliopiston hallintoon liittyvät asiat. Valiokunnassa toimimalla saa näköalaa ylioppilaskunnan toimintaan. Valiokunnassa toimimalla opintovastaava voi olla myös hedelmällisessä vuorovaikutuksessa toisten ainejärjestöjen opintovastaavien kanssa.

Opetuksen kehittäminen: Toimimattomat kurssit tai muut epäkohdat

Tutkintorakenteen ja -vaatimuksien uudistaminen

Opiskelijapalautejärjestelmän kehittäminen

Opintojen ohjauksen kehittäminen

Hyvän opettajan palkitseminen tai esittäminen palkitsemiseksi (esim. HYY:n Magister Bonus -palkinto, yliopiston [http://www.helsinki.fi/opettajienakatemia/ Opettajien akatemiaan] suosituksien antaminen, tiedekunnan/ainejärjestön omat käytännöt hyvien opettajien muistamiseksi)

Henkilöstön työhönoton opiskelijanäkökulman edistäminen

'''Tutustuminen opettajiin ja hallintohenkilökuntaan'''

Vaikka tehtäväkenttä voi vaikuttaa laajalta, opintovastaavan kannattaa muistaa, että hän ei yksin ole vastuussa opiskelijoiden edunvalvonnasta. Asiaa edistävät myös hallinnon opiskelijaedustajat eli hallopedit eri toimielimissä, hallituksen jäsenet puheenjohtaja etunenässä tapaamalla henkilökuntaa sekä kattojärjestö tai ylioppilaskunta. Opintovastaava onkin enemmänkin paikallisen tason edunvalvonnan koordinaattori, kuin yksinäinen sankari.
Opintovastaavan tulee tuntea tiedekuntansa / koulutusohjelman opettajia ja muuta henkilökuntaa, esimerkiksi opintotoimiston ja kanslian työntekijöitä. Vastuun vaihtuessa alkuvuodesta on heti syytä tehdä eräänlainen esittäytymiskierros. Esittäytymiskierroksella opintovastaava saa avattua keskusteluyhteyden, mikä on tärkeää myöhemmän opintojenkehittämistoiminnan kannalta. Opettajat puolestaan tutustuvat uuteen ainejärjestön vastuunkantajaan. Keskustelut ja kontaktit osapuolien välillä ovat luontevampia, kun tutustuminen on tehty jo vuoden alussa.

'''Tutustuminen hallinnon opiskelijaedustajiin ja muihin kampuksen tai tiedekunnan opintovastaaviin'''

Opiskelijoiden koetaan yliopistohallinnossa monesti hidastavan ja hankaloittavan jo sovittuja asioita. Parhaiten läpi menevätkin sellaiset opiskelijoiden mielipiteet, joissa tehdään aloite jonkin uuden toimintatavan käyttöönottamiseksi, eikä vain vastusteta asioita. Opiskelijoiden aloitteesta yliopistolle on tullut mm. sellaiset käytännöt kuin tuutorit, opinto-oppaat, hallinnon opiskelijaedustajat ja tenttiakvaariot. Hyvässä aloitteessa on mukana myös suunnitelma hankkeen toteuttamisesta ja aikataulusta. Opintovastaavan kannattaakin valita kautensa aluksi muutama kärkiteema, joita aikoo aloitteellisesti edistää vuoden mittaan. Aloittelliisiin projekteihin opetuksen alalla voi hakea myös HYYn [[Innovatiivisten oppimismuotojen tuki | Innovatiivisten oppimismuotojen tukea]] tai yliopiston [https://flamma.helsinki.fi/portal/home/sisalto?_nfpb=true&_pageLabel=content_view&_nfls=true&placeId=HY034276&contentId=HY1002342 opintopiirirahaa].
Opintovastaavan tulee myös tuntea alansa tai tiedekuntansa opiskelijaedustajat yliopistohallinnossa (laitosneuvostot, tiedekuntaneuvosto, opintoasiaintoimikunta jne.).Vähintään hallinnon opiskelijaedustajien yhteystiedot on hyvä olla kerättynä.

Opiskelijaedustajiin ja heidän tehtäviinsä tutustuminen on myös hyödyllistä. Hallinnossa ajankohtaisiin asioihin pääsee usein paremmin käsiksi kasvotusten keskustelemalla. Hallinnon opiskelijaedustajille kannattaa luoda jonkinlainen kanava, jota pitkin oleelliset asiat ja tiedostot voi välittää tiedekunta- ja ainejärjestöjen opintovastaavien käyttöön.

== Toimintaympäristö ==

Ainejärjestön opintovastaavan kannattaa tutustua tiedekunnan muihin opintovastaaviin. Tiedekuntajärjestön opintovastaavan kannattaa tutustua saman kampuksen muihin opintovastaaviin. Lyhyellä lounaalla käyminenkin on ihan toimiva keino yhteydenpitoon. Koko yliopiston opintovastaavia tapaa HYYn Opintoasiainvaliokunnassa.

Opintovastaavan toimintakenttä vaihtelee sen mukaan, minkä kokoista joukkoa järjestö edustaa. Useimmissa tapauksissa opintovastaava hoitaa opiskelijoiden edunvalvontaa omassa oppiaineessa tai koulutusohjelmassa, toisinaan tiedekunnan tasolla ja jotkut koko yliopiston mittakaavassa. Olennaista on ymmärtää, että yliopiston hallinnossa jokainen taso tekee jossain määrin itsenäisiä päätöksiä asioista, mutta vastaanottaa kuitenkin paljon määräyksiä sellaisenaan myös ylemmältä tasolta.

'''Opintojaosto'''

Kaikki yksiköt ja opintosuuntaukset eivät ole hallintorakenteeltaan samanlaisia, monissa tiedekunnissa ei ole eriytettyjä laitoksia tai oppiaineita. Hallinnon portaat ja eri asteilla asioista vastaavat henkilöt ovat kuitenkin karkeasti ottaen seuraavanlaiset:
Monissa tiedekunnissa ja joissakin koulutusohjelmissa toimii opiskelijoiden opintojaosto, jota tiedekuntajärjestön tai ainejärjestön opintovastaava koordinoi ja johtaa. Sen tehtävänä on toimia linkkinä opiskelijoiden ja tiedekunnan / koulutusohjelman välillä. Opintojaoston kokouksiin aktivoidaan hallinnon opiskelijaedustajat eri oppiaineryhmistä aina tiedekuntaneuvoston opiskelijaedustajiin. Lisäksi kokouksiin kutsutaan eri työryhmissä toimivat opiskelijaedustajat ja muut jaostossa toimivat aktiivit. Muut aktiivit ovat merkittävässä roolissa jaostossa, sillä he ovat seuraavien vuosien aktiiveja ja vastuunkantajia tulevina hallopedeina.

'''Opetuksen kehittäminen'''

'''Oppiaine'''

Oppiaineen vastuuhenkilö

Amanuenssi (vastaa mm. opintosuorituksien rekisteröinnistä)

Opettajatuutorit

Oppiaineryhmä (tms. ''epävirallinen'' johtoryhmä)

Kansainvälisten asioiden vastaava, harjoitteluvastaava

Opiskelijatuutorit

'''Laitos'''

Laitosneuvosto tai -johtoryhmä (hallopedit)

Laitoksen johtaja

Laitoksen kanslia

'''Tiedekunta'''

Tiedekuntaneuvosto (hallopedit)

Dekaani

Johtoryhmä (mukana usein dekaani, varadekaanit, laitosjohtajat)

Opintoasiainpäällikkö

Opintoasiainsuunnitelijat, -sihteerit ja -koordinaattorit (KV, perustutkinto, jatko-opiskelijat jne.)

Hallintopäällikkö

Opintoasiaintoimikunta, -suunnitteluryhmä tms. epävirallinen, valmisteleva toimielin (opiskelijaedustus)

Henkilöstön työhönottoryhmät (ent. virantäyttöryhmät, mm. professorien nimittämisissä, pitäisi olla myös opiskelijaedustus)

'''Keskushallinto'''

Hallitus (hallopedit)

Yliopistokollegio (hallopedit)

Kansleri

Rehtori

Johtoryhmä (rehtori+vararehtorit+hallintojohtaja)

Neuvostot (mm. opintoasianneuvosto ONE)

[http://www.helsinki.fi/henkos/flamma/johtosaannot/hy-johtosaanto_05122012.pdf Helsingin yliopiston johtosääntö] määrää monista hallintoon liittyvistä asioista.

[http://hyy.helsinki.fi/halloped/index.php/Yliopiston_organisaatio Yliopiston organisaatiosta] ja monista muista yliopistohallintoon liittyvistä asioista on koottu tietoa [http://hyy.helsinki.fi/halloped HYYn Hallopedwikiin].

Yliopiston hallintoa koskevat [https://flamma.helsinki.fi/portal/home/sisalto?_nfpb=true&_pageLabel=pp_list&placeId=HYMIGR_B1_8126 johtosäännöt ja säädökset] kootusti Flammassa.

== Opetuksen kehittäminen ==

Kun tiedekunnassa, laitoksella tai koulutusohjelmassa kehitetään opetusta, pyydetään yleensä lausuntoja eri tahoilta. Lähtökohtana on oltava, että opiskelijatkin saavat äänensä kuuluviin opetukseen ja hallintoon liittyvissä asioissa. Opintovastaava pääseekin kirjoittamaan vastuuvuotensa aikana useita lausuntoja. Hyvä tavoite on, että opetusta kehitetään aktiivisessa yhteistyössä henkilökunnan ja opiskelijoiden välillä.

'''Tärkeitä asioita, joihin vaikuttaa:'''

== Opiskelijaedustajien nimeäminen epävirallisiin tai valmisteleviin hallintoelimiin ==
- Toimimattomat kurssit tai muut epäkohdat

Hallinon opiskelijaedustajat valitaan lähtökohtaisesti ylioppilaskunnan järjestämissä vaaleissa kahden vuoden välein. Joihinkin epävirallisiin ryhmiin, kuten oppiaineryhmiin tai opintoasiantoimikuntiin kuitenkin pyydetään järjestöjen nimeämiä edustajia. Opiskelijaedustajien paikkojen täytössä pitää muistaa laittaa ne ajoissa hakuun. Lähtökohtaisesti haut on pidettävä avoimina koko jäsenistölle. Yleensä hallintoelimen sihteeri pyytää ainejärjestöiltä mielipidettä/suositusta paikan täyttäjäksi. Tällöin opintovastaava käynnistää haun viestillä, jossa tulee ilmetä ainakin haettava paikka, riittävä tehtävän kuvaus, tehtävän kesto ja hakuaikataulu. Voi olla myös hyvä mainita, millaista henkilöä tehtävään toivotaan. Tulleista hakemuksista opintovastaava valitsee sopivimman ja hyväksyttää ehdotuksensa ainejärjestön hallituksella joko kokouksessa, tai kiireellisellä aikataululla sähköpostitse. Paikat täytetään yhteistyössä muiden ainejärjestöjen opintovastaavien kanssa, jos kyseessä on useaa koulutusohjelmaa koskeva elin.
- Tutkintorakenteen uudistaminen

- Opiskelijapalautteiden kehittäminen

- Hyvän opettajan palkitseminen tai esittäminen palkitsemiseksi (esim. HYY:n Magister Bonus -palkinto, yliopiston Opettajien akatemiaan suosituksien antaminen, tiedekunnan/ainejärjestön omat käytännöt hyvien opettajien muistamiseksi)

'''Epäkohtiin puuttuminen'''

Myös professorien työhönottoa (ent. virantäyttöä) valmistelee aina ryhmä, johon olisi erittäin tarpeellista saada myös opiskelijaedustus valvomaan esimerkiksi pedagogisten taitojen huomioimista valinnassa. Asiassa kannattaa lähestyä tiedekunnan dekaania tai hallintopäällikköä. Opiskelijaedustuksen saaminen työhönottoryhmään voi olla monesti hankalaa, mutta asia kannattaa esittää kysymyksen kautta: "mitä haittaa avoimempi päätöksenteko voi tuottaa yhteisölle?"

== Epäkohtiin puuttuminen ==

Opintovastaava voi joutua puuttumaan opetuksen epäkohtiin. Opetus on voinut olla eri tavoin epämielekästä tai epäonnistunutta. Esimerkiksi jonkin kurssin työmäärä voi olla saataviin opintopisteisiin nähden kohtuuttoman suuri tai kurssin rakenne voi olla joltakin osalta huono. Opetus voi olla myös huonoa esimerkiksi tasa-arvoasioissa, jolloin jotain yksittäistä opiskelijaa tai opiskelijaryhmää ei ole kohdeltu tasapuolisesti. Opintovastaava ajaa näissä erilaisissa tapauksissa opiskelijoiden etua. Opintovastaava voi käydä keskustelemassa joko kurssin vastaavan opettajan tai laitoksen esimiehen kanssa. Voimakkaampi mielenilmaus on lausunto tai selvityspyyntö laitokselle. Tämä edellyttää jonkinlaista valtuutusta ainejärjestön hallitukselta. Voimakkain mielenilmaus ja muutosvaatimus on valitus joko tiedekunta- tai yliopistotasolle. Monen epäkohdan muuttamiseksi riittää jo pelkkä keskustelu, eikä voimakkaampia välineitä tällöin kannata turhaan käyttää.

Kannattaa tutustua: Helsingin yliopiston tutkinto- ja oikeusturvajohtosääntö

Ongelmatilanteissa argumentaatiossa voi vedota [http://www.helsinki.fi/sivut2006/hallinto/johtosaannot/tutkinto-_ja_oikeusturvajohtosaanto_27042011.pdf Helsingin yliopiston tutkinto- ja oikeusturvajohtosääntöön]. Myös tiedekunnan pysyväismääräykset (Almassa/Flammassa) sisältävät usein määräyksiä näistä asioista.
Lisäksi: Oman tiedekunnan pysyväismääräykset

'''Keskustelu- ja tiedotustilaisuudet'''

= Opintovastaavan keinot ja työtavat =
Opintovastaavan kannattaa järjestää vuoden mittaan tiedotus- ja keskustelutilaisuuksia, joihin kutsutaan mahdollisimman laaja yleisö (mm. henkilökuntaa, oman tiedekunnan opiskelijoita, HYYn kopo-vastaavia jne.). Näin edesautetaan päätöksenteon avoimuutta ja lisätään luottamusta eri osapuolten välillä.

Tilaisuuksia voi järjestää esimerkiksi seuraavanlaisia:

Tärkein tuki ja vaikuttamisen keino opintovastaavalle ovat muut opiskelijat. Yksin asioita on vaikea muuttaa, mutta kun muutosta vaatii yhden sijaan kymmenet tai sadat opiskelijat, asiat saattavat edetä nopeastikin. Välillä edunvalvontatyössä tulee vastaan tilanteita, joissa omat lihakset tai asiantuntemus eivät enää riitä. Silloin tukea saa [http://hyy.helsinki.fi/fi/yhteystiedot-faq/henkilokunta HYYn toimistolla] toimivilta opintoasioita hoitavilta ihmisiltä, joita on usein kaksi hallituksessa ja kaksi henkilöstössä.
- Viiniä ja valitusta -illat

- Fuksien palauteilta

- Tiedotustilaisuus ajankohtaisesta opiskelijoita koskevasta muutoksesta

- Sivuaine-info (yleensä rennompi kuin mitä tiedekunta tai koulutusohjelma järjestää)

- Proffakahvit / oppiainekahvit

'''Innovatiivisten oppimismuotojen tuki'''

== HYYn valiokunta ==
Opintovastaava tai opintojaosto on erinomainen taho kehittämään opetusta aktiivisesti ja innovatiivisesti. HYY myöntää vuosittain opiskelijoiden projekteihin innovatiivisten oppimismuotojen tukea. Tuen tarkoituksena on kannustaa opiskelijoita kehittämään oma-aloitteisesti opiskelua ja opiskelumuotoja. Tukea myönnetään opiskelijoiden organisoimille opiskeluprojekteille, joita voivat olla esimerkiksi erilaiset kurssit tai uudet opiskelutavat. Tuki tulee haettavaksi vuosittain yleensä keväällä. Tarkemmat tiedot ja ohjeet tuen hakemiseen julkaistaan tuolloin HYY:n etusivulla, HYY:n tiedotteissa, sähköpostilistoilla ja ylioppilaslehdessä.

HYYn hallitus on vuosittain perustanut hieman vaihtelevalla nimellä opintoasioihin keskittyvän [http://hyy.helsinki.fi/fi/ylioppilaskunta/organisaatio/valiokunnat valiokunnan]. Opintovastaavan on hyvä hakeutua koulutuspoliittisen valiokunnan jäseneksi. Valiokunnan jäseneksi pääsevät kaikki halukkaat ja haku alkaa yleensä vuoden alussa. Opintoasiainvaliokunta välittää HYYn jäsenistölle tietoa yliopiston sisäisistä ja yhteiskunnallisista koulutuspoliittisista asioista. Valiokunnassa toimimalla saa näköalaa opintoasioihin yliopistotasolla ja siellä myös tapaa toisten ainejärjestöjen opintovastaavia.

'''Kannanotot'''

== Tutustuminen opettajiin ja hallintohenkilökuntaan ==

Opintovastaavan on todella hyvä tuntea tiedekuntansa, pääaineensa tai koulutusohjelmansa opettajia ja muuta henkilökuntaa, esimerkiksi opintotoimiston ja kanslian työntekijöitä. Vastuun vaihtuessa alkuvuodesta kannattaa tehdä esittäytymiskierros henkilöstön parissa. Esittäytymiskierroksella opintovastaava saa avattua keskusteluyhteyden, mikä on tärkeää myöhemmän opintojenkehittämistoiminnan kannalta. Opettajat puolestaan tutustuvat uuteen ainejärjestön vastuunkantajaan. Keskustelut ja kontaktit osapuolien välillä ovat luontevampia, kun tutustuminen on tehty jo vuoden alussa.

== Tutustuminen hallinnon opiskelijaedustajiin ja muihin kampuksen tai tiedekunnan opintovastaaviin ==

Opintovastaavan on hyvä myös tuntea alansa tai tiedekuntansa opiskelijaedustajat yliopistohallinnossa (laitosneuvostot, tiedekuntaneuvosto, opintoasiaintoimikunta jne.). Vähintään hallinnon opiskelijaedustajien yhteystiedot kannattaa olla itsellä tallessa. Yhteydenpidosta hallopedien ja opintovastaavien välillä katso myös HYYn Hallopedwikin artikkeli [http://hyy.helsinki.fi/halloped/index.php/Hallopedien_ja_j%C3%A4rjest%C3%B6jen_yhteisty%C3%B6 Hallopedien ja järjestöjen yhteistyö].

Opiskelijaedustajiin ja heidän tehtäviinsä tutustuminen on myös hyödyllistä. Hallinnossa ajankohtaisiin asioihin pääsee usein paremmin käsiksi kasvotusten keskustelemalla. Hallinnon opiskelijaedustajille kannattaa luoda jonkinlainen kanava, jota pitkin oleelliset asiat ja tiedostot voi välittää tiedekunta- ja ainejärjestöjen opintovastaavien käyttöön.

Ainejärjestön opintovastaavan kannattaa tutustua tiedekunnan muihin opintovastaaviin. Tiedekuntajärjestön opintovastaavan kannattaa tutustua saman kampuksen muihin opintovastaaviin. Lyhyellä lounaalla käyminenkin on ihan toimiva keino yhteydenpitoon. Koko yliopiston opintovastaavia tapaa HYYn Opintoasiainvaliokunnassa.

== Opintojaosto ==

Monissa tiedekunnissa ja joissakin koulutusohjelmissa toimii opiskelijoiden opintojaosto tai vastaava ryhmä, jota tiedekuntajärjestön tai ainejärjestön opintovastaava koordinoi ja johtaa. Sen tehtävänä on toimia linkkinä opiskelijoiden ja tiedekunnan/koulutusohjelman välillä. Opintojaoston kokouksiin aktivoidaan hallinnon opiskelijaedustajat eri oppiaineryhmistä aina tiedekuntaneuvoston opiskelijaedustajiin. Lisäksi kokouksiin kutsutaan eri työryhmissä toimivat opiskelijaedustajat ja muut jaostossa toimivat aktiivit. Muut aktiivit ovat merkittävässä roolissa jaostossa, sillä he ovat seuraavien vuosien aktiiveja ja vastuunkantajia tulevina hallopedeina.

== Keskustelu- ja tiedotustilaisuudet ==

Opintovastaava voi järjestää vuoden mittaan tiedotus- ja keskustelutilaisuuksia, joihin kutsutaan mahdollisimman laaja yleisö (mm. henkilökuntaa, oman tiedekunnan opiskelijoita, HYYn kopo-vastaavia jne.). Näin edesautetaan päätöksenteon avoimuutta ja lisätään luottamusta eri osapuolten välillä.

Esimerkiksi seuraavanlaisia tilaisuuksia voi järjestää:

Viiniä ja valitusta -illat

Fuksien palauteilta

Tiedotustilaisuus ajankohtaisesta opiskelijoita koskevasta muutoksesta

Sivuaine-info (yleensä rennompi kuin mitä tiedekunta tai koulutusohjelma järjestää)

Proffakahvit/oppiainekahvit

Paneelikeskustelu tai keskusteluilta ajankohtaisesta aiheesta

== Kannanotot ==

Suullisesti joudut ottamaan kantaa useasti vuoden aikana. Kirjallisesta kannanotosta tehdään mahdollisimman kattava ja monta näkökulmaa huomioiva. Kielen tulee olla asiallista ja viimeiseksi kannanotot allekirjoitutetaan ainejärjestöjen nimenkirjoitusoikeudellisilla. Kannaria kirjoitettaessa on suotavaa suunnitella se kunnolla ja yhteistyössä esimerkiksi muiden osallisten ainejärjestöjen kanssa.

Kannanoton rakenne (esimerkki):

Kannanoton rakenne (esimerkki):
- Päiväys ja paikkakunta

- Otsikko: Kuvaa ytimekkäästi, mistä on kyse. Voi sisältää myös vaateen.

Päiväys ja paikkakunta

- Esittelykappale: Vastaa ainakin kysymyksiin mitä, missä ja milloin.

Otsikko: Kuvaa ytimekkäästi, mistä on kyse. Voi sisältää myös vaateen.

- Pääkappaleet: Yksityiskohtaisempi asian esittely.

Esittelykappale: Vastaa ainakin kysymyksiin mitä, missä ja milloin.

- Lopetus: Toimenpide-ehdotus

Pääkappaleet: Yksityiskohtaisempi asian esittely.

- Yhteystiedot: Esim. puheenjohtajan ja opintovastaavan puhelinnumero ja sähköposti.

Lopetus: Toimenpide-ehdotus.

Yhteystiedot: Esimerkiksi puheenjohtajan ja opintovastaavan puhelinnumero ja sähköposti.

== Viestintä ==

Opintovastaava saattaa joutua tilanteeseen, jossa hän kokee olevansa yksin tärkeiden asioiden kanssa. Siksi on olennaista, että opintovastaava viestii läpi vuoden tekemästään edunvalvontatyöstä paitsi hallitukselle, myös suoraan jäsenistölle. Opintovastaava voi vaikkapa koota kuukausittaiset kärkiaiheensa tiiviiksi paketiksi sähköpostiin tai järjestön Facebook-sivulle.

Toisaalta opintoasioiden parissa tehdystä työstä pitäisi raportoida myös laajemmin, viimeistään vuoden lopussa toiminta- tai vuosikertomukseen ja seuraajalle annettavaan testamenttiin. Asiaa helpottaa, jos opintovastaava on kirjoitellut aiheesta vaikkapa lyhyitä blogikirjoituksia tai uutiskirjeitä vuoden mittaan, jolloin lopuksi tarvitsee vain koostaa ne yhdeksi dokumentiksi.

== Opintovastaavan vuosikello ==

Alla on kuvattu keskeisimmät opintovastaavan vuoden mittaan hoidettavat asiat tyypillisessä järjestössä. Koko yhdistyksen vuodenkietoa kuvaava vuosikello on artikkelissa [[Yhdistyksen vuosikello]].

=== Kevätkausi ===

Tammikuu: Yhteydenotto oman oppiaineen/laitoksen/tiedekunnan henkilökuntaan, vähintään sähköpostitse

Helmikuu: Edunvalvonnan kärkien hahmottelu, ilmoittautuminen HYYn valiokuntaan, järjestön opintovaliokunnan käynnistäminen.

Maaliskuu: Vaikutustyö seuraavan lukuvuoden opinto-ohjelmiin: yhteys opintojen suunnittelusta vastaaviin henkilöihin kuten amanuenssiin ja opintoasiainpäällikköön.

Huhti-toukokuu: Kevään tuloksien viestintä jäsenille, Vuoden kärkien edistämistä, esim. palautejärjestelmää, arvosteluasteikkoja, tenttimismahdollisuuksia, uudenlaisia kurssimuotoja...

Kesä-heinäkuu: Lomaa.

=== Syyskausi ===

Elokuu: Opettajatuutorien aktivointi ja kannustaminen.

Syyskuu: Vuoden kärkien edistämistä.

Lokakuu: Vaikutustyö seuraavan vuoden budjettiin erityisesti opetuksen osalta, yhteys oppiaineen vastuuhenkilöön, laitosjohtajaan, talouspäällikköön tai dekaaniin.

Marraskuu: Vaikutustyö seuraavan vuoden budjettiin erityisesti opetuksen osalta.

Joulukuu: Vuoden tuloksien viestintä jäsenille, testamentin laadinta.

= Usein kysyttyjä kysymyksiä opintovastaavan tehtävistä =

'''Millä perusteella voisi valita tavoitteet ensi vuodelle?'''

Tavoitteita ei tarvitse tietää heti, voikin olla hyvä tavata ensin tutkinto-ohjelman henkilökuntaa (koulutuksen johtaja tms.) ja kysellä ajankohtaisista asioista tulevalle vuodelle ja valita sen perusteella opintoasioiden kärki.

'''Mitä asioita tapahtuu yliopistotasolla?'''

Kannattaa liittyä [http://hyy.helsinki.fi/fi/ylioppilaskunta/organisaatio/valiokunnat opintoasioita käsittelevään valiokuntaan], sitä kautta saa tietoa yliopistotason asioista. Kannattaa olla myös paljon yhteydessä vaikkapa tiedekuntanne opiskelijaedustajiin yliopistokollegiossa, sekä pyytää tiedekuntajärjestön opintovastaavaa välittää tietoa alaspäin myös yliopistotasolta.

'''Kuinka koulutuspoliittisesti suuntautunut oman alan ammattijärjestö on?'''

Ammattijärjestöissä on paljon eroa siinä, kuinka aktiivista opiskelijatoimintaa niissä on, etenkään koulutuspoliittisissa kysymyksissä. Kannattaakin ottaa yhteyttä heti alkuvuodesta ja kysyä, mihin heiltä saa apua ja miten he tukevat paikallistasoa.

'''Kuinka paljon tukea HYYstä voi saada opintovastaavana toimimiseen?'''

HYYn opintoasioista vastaavat [http://hyy.helsinki.fi/fi/yhteystiedot-faq/hallitus hallituksen] jäsenet tapaavat yleensä 2-4 kertaa vuodessa ainejärjestöjen opintovastaavia. Tapaamiset ovat yleensä koulutustyyppisiä. Hallituksen jäsenten lisäksi HYYssä toimii kaksi koulutuspoliittista asiantuntijaa. Sekä hallituksen jäseniin, että asiantuntijoihin voi olla yhteydessä kun kysyttävää ilmenee. HYYssä kuullaan mielellään myös kuulumisianne vuoden mittaan – se helpottaa myös HYYn edunvalvontaa! Opintoasiainvaliokunta toimii hyvänä ”vertaistukiryhmänä”, jonka kautta on helppo vaihtaa tietoja ja käytänteitä.

Myös [https://www.facebook.com/Opintoasiat HYYn Opintoasiat –facebook-sivulla] saa esittää kysymyksiä, kommentteja ja huolenaiheita.

'''Miten kirjoittaa kannanotto tai palautekooste tarpeeksi neutraalisti, mutta iskevästi?'''

Kannanoton kirjoittaminen on taitolaji, ja vaatii harjoittelua. Hyvän etiketin mukaista on, että vaikka teksti olisi tiukkasävyistä, sen tarkoituksena ei ole nolata ketään, haastaa riitaa tai rakentaa vastakkainasettelua. Toimiva kannanotto sisältää tiedon siitä, mikä tilanne on, mistä opiskelijat ovat huolissaan ja millaisia toimenpiteitä he toivovat. On tärkeää, että kannanotto on eteenpäin katsova ja esittää ratkaisuja, eikä vain kritisoi mennyttä.

'''Mitä minulta käytännössä odotetaan ja miten sen teen?'''

Vuodessa ei pysty muuttamaan kaikkea, ja sinuun voi kohdistua hyvinkin ristiriitaisia odotuksia. Siitä ei kannata pelästyä. On tärkeää, että muodostat omat tavoitteesi toisia kuunnellen. Tärkeintä on, että tapaat paljon eri ihmisiä niin henkilökunnan kuin opiskelijoiden puolelta ja pidät yhteyttä muihin tiedekunnan opintovastaaviin ja hallinnon opiskelijaedustajiin, ja välität tietoa eri suuntiin.

'''Mitä kaikkea voisin toteuttaa, joka edistäisi opintoasioita?'''

Lähes kaikkea maan ja taivaan väliltä. Muilta opintovastaavilta kysymällä voi saada joitain ideoita, samoin jäsenistöltä.

'''Miten opintovastaava voi toiminnallaan tukea epäaktiivisia opiskelijoita opintojen sujuvuudessa ja jaksamisessa?'''

Opetuksen kehittämiseen liittyvien kysymysten lisäksi on joitakin asioita, jotka on hyvä huomioida: Ne opiskelijat, jotka kokevat itsensä yksinäisiksi ja ne, jotka eivät koe kuuluvansa yliopistoyhteisöön, suorittavat muita opiskelijoita paljon hitaammin opintonsa. Opintovastaava voikin yhdessä toisten hallituksen jäsenten kanssa pohtia, miten ainejärjestö voisi luoda enemmän sellaista matalan kynnyksen toimintaa, johon on helppo tulla ja tutustua. Hengailuiltojen, opintopiirien, proffakahvien jne. järjestäminen voi olla hyödyllistä juuri tästä näkökulmasta.

'''Minkä verran tiedekunnan tasolta vaikutetaan suoraan yliopistotason päätöksiin?'''

Tiedekunnilla on mahdollisuus lausua monista koko yliopistoa koskevista asioista. Asiaa käsitellään usein jossakin työryhmässä tai neuvostossa. Siksi on tärkeää, että hallinnon opiskelijaedustajiin on hyvät yhteydet ja toisaalta esimerkiksi opintoasiainpäällikköön. Lisäksi dekaaneilla on paljon päätäntävaltaa, ja heillä on hyvä keskusteluyhteys yliopiston johtoon. Lobbaaminen kannattaa!

'''Kauanko kestää hallinnon opiskelijaedustajan kausi?'''

Riippuu toimielimestä, tyypillisin pituus on kaksi vuotta. Kahden vuoden kausi on ainakin laitos- ja tiedekuntaneuvostoissa.

Opiskelijaedustajien nimeäminen epävirallisiin tai valmisteleviin hallintoelimiin

= Aiheesta muualla =
Opiskelijaedustajien paikkojen täytössä pitää muistaa laittaa ne ajoissa hakuun. Lähtökohtaisesti haut on pidettävä avoimina koko jäsenistölle. Yleensä hallintoelimen sihteeri pyytää ainejärjestöiltä mielipidettä/suositusta paikan täyttäjäksi. Tällöin opintovastaava käynnistää haun viestillä, jossa tulee ilmetä ainakin haettava paikka, riittävä tehtävän kuvaus, tehtävän kesto ja hakuaikataulu. Voi olla myös hyvä mainita, millaista henkilöä tehtävään toivotaan. Tulleista hakemuksista opintovastaava valitsee sopivimman ja hyväksyttää ehdotuksensa ainejärjestön hallituksella joko kokouksessa, tai kiireellisellä aikataululla sähköpostitse. Paikat täytetään yhteistyössä muiden ainejärjestöjen opintovastaavien kanssa, jos kyseessä on useaa koulutusohjelmaa koskeva elin.

'''Kausi päättyy'''

* [http://hyy.helsinki.fi/halloped HYYn Hallopedwiki]
Opintovastaavan vuosi loppuu toimintakertomuksen kirjoittamiseen. Toimintakertomusta on syytä koota hiljalleen koko kuluvan vuoden ajan, jottei urakka vuoden lopussa olisi aivan ylivoimainen. Tämän lisäksi on syytä koota eräänlainen perintökansio tai testamentti seuraavaa opintovastaavaa varten. Toivottavaa olisi, että tieto kulkisi vastuun vaihduttua uuden ja vanhan opintovastaavan välillä. Opintovastaavan on kannettava vastuu toiminnan jatkuvuudesta. Huonosti perehdytetty opintovastaava voi saada vuodessa paljon hallaa aikaiseksi, jolloin seuraavien vuosien opintovastaavalta kuluu iso osa ajasta virheiden paikkailemiseen. Toimintakertomuksen jälkeen on seuraavan vuoden puolella ainejärjestön päätettävä tili- ja vastuuvapaudesta ja vasta siihen, mikäli se myönnetään, päättyy opintovastaavan vastuu.

'''Käsitteitä'''

= Lähteet =
Usein synonyymeja keskenään: Opintovastaava, opintosihteeri, koulutuspoliittinen (kopo) vastaava, edunvalvontavastaava

Tutkinto-ohjelma =  koulutusohjelma, oppiainepohjaisesti järjestettävää koulutus tai muu koulutuskokonaisuus, josta tiedekunta myöntää tutkinnon. Ainejärjestö voi edustaa yhtä tai useampaa tutkinto-ohjelmaa tai vain osaa siitä.

Impiö, Janne (toim.) (2000): [http://www.helsinki.fi/hyy/kopo/opintovastaava/ Opintovastaavan opas], Helsingin yliopiston ylioppilaskunta.

Erilaisia toimielimiä:

[[Luokka:Virkailijaopas]]
Jaos = yleensä jonkin toisen elimen alla toimiva ryhmä, jolla oma toimialue. Esim. opintojaos

Toimikunta =  ryhmä, jolla oma toimialue, esim. opintotoimikunta

Työryhmä = tietyn asian valmisteluun keskittynyt toimielin, jonka tehtävä määräaikainen.

Neuvosto= Usein edustuksellinen elin, kuten tiedekuntaneuvosto

Ryhmä = Paljon erilaisia, esim. johtoryhmä, seurantaryhmä, työryhmä..

Valiokunta = Ks. Jaos tai toimikunta

Nykyinen versio 4. elokuuta 2014 kello 03.49

Opintoasioita eli opetukseen ja opiskeluun liittyvää opiskelijoiden edunvalvontaa hoitamaan on usein nimetty yksi tai useampia hallituksen jäseniä varsinkin aine- ja tiedekuntajärjestöissä. Opintovastaavan, -sihteerin tai muun sellaisen tehtävänä on kehittää opetusta yhteistyössä opetuksen kehittämisestä vastaavan henkilökunnan, hallinnon opiskelijaedustajien ja muiden opiskelijoiden kanssa. Monen opintovastaavan toimenkuvaan kuuluu myös esimerkiksi lausuntojen kirjoittaminen, keskustelutilaisuuksien järjestäminen ja muu opiskelijoiden linjojen kokoaminen ja saattaminen yliopiston henkilökunnan tietoon. Tärkeää on myös tiedottaa opintoasioihin liittyvistä muutoksista opiskelijoille, sillä yliopiston suunnalta tieto voi tulla varsin myöhään ja huomaamattomastikin.

Opintoasioihin viitataan varsinkin ylioppilaskuntatasolla termillä koulutuspolitiikka tai lyhyemmin kopo. Opintoasioita ja muuta yliopistohallintoa käsittelee laajasti HYYn Hallopedwiki.

Opintovastaavan tehtävät

Opintovastaava voi oman aloitteellisuutensa mukaan vaikuttaa moniin asioihin, mutta tärkeimpiä niistä ovat kenties seuraavat:

• Opetuksen kehittäminen: Toimimattomat kurssit tai muut epäkohdat
• Tutkintorakenteen ja -vaatimuksien uudistaminen
• Opiskelijapalautejärjestelmän kehittäminen
• Opintojen ohjauksen kehittäminen
• Hyvän opettajan palkitseminen tai esittäminen palkitsemiseksi (esim. HYY:n Magister Bonus -palkinto, yliopiston Opettajien akatemiaan suosituksien antaminen, tiedekunnan/ainejärjestön omat käytännöt hyvien opettajien muistamiseksi)
• Henkilöstön työhönoton opiskelijanäkökulman edistäminen

Vaikka tehtäväkenttä voi vaikuttaa laajalta, opintovastaavan kannattaa muistaa, että hän ei yksin ole vastuussa opiskelijoiden edunvalvonnasta. Asiaa edistävät myös hallinnon opiskelijaedustajat eli hallopedit eri toimielimissä, hallituksen jäsenet puheenjohtaja etunenässä tapaamalla henkilökuntaa sekä kattojärjestö tai ylioppilaskunta. Opintovastaava onkin enemmänkin paikallisen tason edunvalvonnan koordinaattori, kuin yksinäinen sankari.

Opiskelijoiden koetaan yliopistohallinnossa monesti hidastavan ja hankaloittavan jo sovittuja asioita. Parhaiten läpi menevätkin sellaiset opiskelijoiden mielipiteet, joissa tehdään aloite jonkin uuden toimintatavan käyttöönottamiseksi, eikä vain vastusteta asioita. Opiskelijoiden aloitteesta yliopistolle on tullut mm. sellaiset käytännöt kuin tuutorit, opinto-oppaat, hallinnon opiskelijaedustajat ja tenttiakvaariot. Hyvässä aloitteessa on mukana myös suunnitelma hankkeen toteuttamisesta ja aikataulusta. Opintovastaavan kannattaakin valita kautensa aluksi muutama kärkiteema, joita aikoo aloitteellisesti edistää vuoden mittaan. Aloittelliisiin projekteihin opetuksen alalla voi hakea myös HYYn Innovatiivisten oppimismuotojen tukea tai yliopiston opintopiirirahaa.

Toimintaympäristö

Opintovastaavan toimintakenttä vaihtelee sen mukaan, minkä kokoista joukkoa järjestö edustaa. Useimmissa tapauksissa opintovastaava hoitaa opiskelijoiden edunvalvontaa omassa oppiaineessa tai koulutusohjelmassa, toisinaan tiedekunnan tasolla ja jotkut koko yliopiston mittakaavassa. Olennaista on ymmärtää, että yliopiston hallinnossa jokainen taso tekee jossain määrin itsenäisiä päätöksiä asioista, mutta vastaanottaa kuitenkin paljon määräyksiä sellaisenaan myös ylemmältä tasolta.

Kaikki yksiköt ja opintosuuntaukset eivät ole hallintorakenteeltaan samanlaisia, monissa tiedekunnissa ei ole eriytettyjä laitoksia tai oppiaineita. Hallinnon portaat ja eri asteilla asioista vastaavat henkilöt ovat kuitenkin karkeasti ottaen seuraavanlaiset:

Oppiaine

• Oppiaineen vastuuhenkilö
• Amanuenssi (vastaa mm. opintosuorituksien rekisteröinnistä)
• Opettajatuutorit
• Oppiaineryhmä (tms. epävirallinen johtoryhmä)
• Kansainvälisten asioiden vastaava, harjoitteluvastaava
• Opiskelijatuutorit

Laitos

• Laitosneuvosto tai -johtoryhmä (hallopedit)
• Laitoksen johtaja
• Laitoksen kanslia

Tiedekunta

• Tiedekuntaneuvosto (hallopedit)
• Dekaani
• Johtoryhmä (mukana usein dekaani, varadekaanit, laitosjohtajat)
• Opintoasiainpäällikkö
• Opintoasiainsuunnitelijat, -sihteerit ja -koordinaattorit (KV, perustutkinto, jatko-opiskelijat jne.)
• Hallintopäällikkö
• Opintoasiaintoimikunta, -suunnitteluryhmä tms. epävirallinen, valmisteleva toimielin (opiskelijaedustus)
• Henkilöstön työhönottoryhmät (ent. virantäyttöryhmät, mm. professorien nimittämisissä, pitäisi olla myös opiskelijaedustus)

Keskushallinto

• Hallitus (hallopedit)
• Yliopistokollegio (hallopedit)
• Kansleri
• Rehtori
• Johtoryhmä (rehtori+vararehtorit+hallintojohtaja)
• Neuvostot (mm. opintoasianneuvosto ONE)

Helsingin yliopiston johtosääntö määrää monista hallintoon liittyvistä asioista.

Yliopiston organisaatiosta ja monista muista yliopistohallintoon liittyvistä asioista on koottu tietoa HYYn Hallopedwikiin.

Yliopiston hallintoa koskevat johtosäännöt ja säädökset kootusti Flammassa.

Opetuksen kehittäminen

Kun tiedekunnassa, laitoksella tai koulutusohjelmassa kehitetään opetusta, pyydetään yleensä lausuntoja eri tahoilta. Lähtökohtana on oltava, että opiskelijatkin saavat äänensä kuuluviin opetukseen ja hallintoon liittyvissä asioissa. Opintovastaava pääseekin kirjoittamaan vastuuvuotensa aikana useita lausuntoja. Hyvä tavoite on, että opetusta kehitetään aktiivisessa yhteistyössä henkilökunnan ja opiskelijoiden välillä.

Opiskelijaedustajien nimeäminen epävirallisiin tai valmisteleviin hallintoelimiin

Hallinon opiskelijaedustajat valitaan lähtökohtaisesti ylioppilaskunnan järjestämissä vaaleissa kahden vuoden välein. Joihinkin epävirallisiin ryhmiin, kuten oppiaineryhmiin tai opintoasiantoimikuntiin kuitenkin pyydetään järjestöjen nimeämiä edustajia. Opiskelijaedustajien paikkojen täytössä pitää muistaa laittaa ne ajoissa hakuun. Lähtökohtaisesti haut on pidettävä avoimina koko jäsenistölle. Yleensä hallintoelimen sihteeri pyytää ainejärjestöiltä mielipidettä/suositusta paikan täyttäjäksi. Tällöin opintovastaava käynnistää haun viestillä, jossa tulee ilmetä ainakin haettava paikka, riittävä tehtävän kuvaus, tehtävän kesto ja hakuaikataulu. Voi olla myös hyvä mainita, millaista henkilöä tehtävään toivotaan. Tulleista hakemuksista opintovastaava valitsee sopivimman ja hyväksyttää ehdotuksensa ainejärjestön hallituksella joko kokouksessa, tai kiireellisellä aikataululla sähköpostitse. Paikat täytetään yhteistyössä muiden ainejärjestöjen opintovastaavien kanssa, jos kyseessä on useaa koulutusohjelmaa koskeva elin.

Myös professorien työhönottoa (ent. virantäyttöä) valmistelee aina ryhmä, johon olisi erittäin tarpeellista saada myös opiskelijaedustus valvomaan esimerkiksi pedagogisten taitojen huomioimista valinnassa. Asiassa kannattaa lähestyä tiedekunnan dekaania tai hallintopäällikköä. Opiskelijaedustuksen saaminen työhönottoryhmään voi olla monesti hankalaa, mutta asia kannattaa esittää kysymyksen kautta: "mitä haittaa avoimempi päätöksenteko voi tuottaa yhteisölle?"

Epäkohtiin puuttuminen

Opintovastaava voi joutua puuttumaan opetuksen epäkohtiin. Opetus on voinut olla eri tavoin epämielekästä tai epäonnistunutta. Esimerkiksi jonkin kurssin työmäärä voi olla saataviin opintopisteisiin nähden kohtuuttoman suuri tai kurssin rakenne voi olla joltakin osalta huono. Opetus voi olla myös huonoa esimerkiksi tasa-arvoasioissa, jolloin jotain yksittäistä opiskelijaa tai opiskelijaryhmää ei ole kohdeltu tasapuolisesti. Opintovastaava ajaa näissä erilaisissa tapauksissa opiskelijoiden etua. Opintovastaava voi käydä keskustelemassa joko kurssin vastaavan opettajan tai laitoksen esimiehen kanssa. Voimakkaampi mielenilmaus on lausunto tai selvityspyyntö laitokselle. Tämä edellyttää jonkinlaista valtuutusta ainejärjestön hallitukselta. Voimakkain mielenilmaus ja muutosvaatimus on valitus joko tiedekunta- tai yliopistotasolle. Monen epäkohdan muuttamiseksi riittää jo pelkkä keskustelu, eikä voimakkaampia välineitä tällöin kannata turhaan käyttää.

Ongelmatilanteissa argumentaatiossa voi vedota Helsingin yliopiston tutkinto- ja oikeusturvajohtosääntöön. Myös tiedekunnan pysyväismääräykset (Almassa/Flammassa) sisältävät usein määräyksiä näistä asioista.

Opintovastaavan keinot ja työtavat

Tärkein tuki ja vaikuttamisen keino opintovastaavalle ovat muut opiskelijat. Yksin asioita on vaikea muuttaa, mutta kun muutosta vaatii yhden sijaan kymmenet tai sadat opiskelijat, asiat saattavat edetä nopeastikin. Välillä edunvalvontatyössä tulee vastaan tilanteita, joissa omat lihakset tai asiantuntemus eivät enää riitä. Silloin tukea saa HYYn toimistolla toimivilta opintoasioita hoitavilta ihmisiltä, joita on usein kaksi hallituksessa ja kaksi henkilöstössä.

HYYn valiokunta

HYYn hallitus on vuosittain perustanut hieman vaihtelevalla nimellä opintoasioihin keskittyvän valiokunnan. Opintovastaavan on hyvä hakeutua koulutuspoliittisen valiokunnan jäseneksi. Valiokunnan jäseneksi pääsevät kaikki halukkaat ja haku alkaa yleensä vuoden alussa. Opintoasiainvaliokunta välittää HYYn jäsenistölle tietoa yliopiston sisäisistä ja yhteiskunnallisista koulutuspoliittisista asioista. Valiokunnassa toimimalla saa näköalaa opintoasioihin yliopistotasolla ja siellä myös tapaa toisten ainejärjestöjen opintovastaavia.

Tutustuminen opettajiin ja hallintohenkilökuntaan

Opintovastaavan on todella hyvä tuntea tiedekuntansa, pääaineensa tai koulutusohjelmansa opettajia ja muuta henkilökuntaa, esimerkiksi opintotoimiston ja kanslian työntekijöitä. Vastuun vaihtuessa alkuvuodesta kannattaa tehdä esittäytymiskierros henkilöstön parissa. Esittäytymiskierroksella opintovastaava saa avattua keskusteluyhteyden, mikä on tärkeää myöhemmän opintojenkehittämistoiminnan kannalta. Opettajat puolestaan tutustuvat uuteen ainejärjestön vastuunkantajaan. Keskustelut ja kontaktit osapuolien välillä ovat luontevampia, kun tutustuminen on tehty jo vuoden alussa.

Tutustuminen hallinnon opiskelijaedustajiin ja muihin kampuksen tai tiedekunnan opintovastaaviin

Opintovastaavan on hyvä myös tuntea alansa tai tiedekuntansa opiskelijaedustajat yliopistohallinnossa (laitosneuvostot, tiedekuntaneuvosto, opintoasiaintoimikunta jne.). Vähintään hallinnon opiskelijaedustajien yhteystiedot kannattaa olla itsellä tallessa. Yhteydenpidosta hallopedien ja opintovastaavien välillä katso myös HYYn Hallopedwikin artikkeli Hallopedien ja järjestöjen yhteistyö.

Opiskelijaedustajiin ja heidän tehtäviinsä tutustuminen on myös hyödyllistä. Hallinnossa ajankohtaisiin asioihin pääsee usein paremmin käsiksi kasvotusten keskustelemalla. Hallinnon opiskelijaedustajille kannattaa luoda jonkinlainen kanava, jota pitkin oleelliset asiat ja tiedostot voi välittää tiedekunta- ja ainejärjestöjen opintovastaavien käyttöön.

Ainejärjestön opintovastaavan kannattaa tutustua tiedekunnan muihin opintovastaaviin. Tiedekuntajärjestön opintovastaavan kannattaa tutustua saman kampuksen muihin opintovastaaviin. Lyhyellä lounaalla käyminenkin on ihan toimiva keino yhteydenpitoon. Koko yliopiston opintovastaavia tapaa HYYn Opintoasiainvaliokunnassa.

Opintojaosto

Monissa tiedekunnissa ja joissakin koulutusohjelmissa toimii opiskelijoiden opintojaosto tai vastaava ryhmä, jota tiedekuntajärjestön tai ainejärjestön opintovastaava koordinoi ja johtaa. Sen tehtävänä on toimia linkkinä opiskelijoiden ja tiedekunnan/koulutusohjelman välillä. Opintojaoston kokouksiin aktivoidaan hallinnon opiskelijaedustajat eri oppiaineryhmistä aina tiedekuntaneuvoston opiskelijaedustajiin. Lisäksi kokouksiin kutsutaan eri työryhmissä toimivat opiskelijaedustajat ja muut jaostossa toimivat aktiivit. Muut aktiivit ovat merkittävässä roolissa jaostossa, sillä he ovat seuraavien vuosien aktiiveja ja vastuunkantajia tulevina hallopedeina.

Keskustelu- ja tiedotustilaisuudet

Opintovastaava voi järjestää vuoden mittaan tiedotus- ja keskustelutilaisuuksia, joihin kutsutaan mahdollisimman laaja yleisö (mm. henkilökuntaa, oman tiedekunnan opiskelijoita, HYYn kopo-vastaavia jne.). Näin edesautetaan päätöksenteon avoimuutta ja lisätään luottamusta eri osapuolten välillä.

Esimerkiksi seuraavanlaisia tilaisuuksia voi järjestää:

• Viiniä ja valitusta -illat
• Fuksien palauteilta
• Tiedotustilaisuus ajankohtaisesta opiskelijoita koskevasta muutoksesta
• Sivuaine-info (yleensä rennompi kuin mitä tiedekunta tai koulutusohjelma järjestää)
• Proffakahvit/oppiainekahvit
• Paneelikeskustelu tai keskusteluilta ajankohtaisesta aiheesta

Kannanotot

Suullisesti joudut ottamaan kantaa useasti vuoden aikana. Kirjallisesta kannanotosta tehdään mahdollisimman kattava ja monta näkökulmaa huomioiva. Kielen tulee olla asiallista ja viimeiseksi kannanotot allekirjoitutetaan ainejärjestöjen nimenkirjoitusoikeudellisilla. Kannaria kirjoitettaessa on suotavaa suunnitella se kunnolla ja yhteistyössä esimerkiksi muiden osallisten ainejärjestöjen kanssa.

Kannanoton rakenne (esimerkki):

• Päiväys ja paikkakunta
• Otsikko: Kuvaa ytimekkäästi, mistä on kyse. Voi sisältää myös vaateen.
• Esittelykappale: Vastaa ainakin kysymyksiin mitä, missä ja milloin.
• Pääkappaleet: Yksityiskohtaisempi asian esittely.
• Lopetus: Toimenpide-ehdotus.
• Yhteystiedot: Esimerkiksi puheenjohtajan ja opintovastaavan puhelinnumero ja sähköposti.

Viestintä

Opintovastaava saattaa joutua tilanteeseen, jossa hän kokee olevansa yksin tärkeiden asioiden kanssa. Siksi on olennaista, että opintovastaava viestii läpi vuoden tekemästään edunvalvontatyöstä paitsi hallitukselle, myös suoraan jäsenistölle. Opintovastaava voi vaikkapa koota kuukausittaiset kärkiaiheensa tiiviiksi paketiksi sähköpostiin tai järjestön Facebook-sivulle.

Toisaalta opintoasioiden parissa tehdystä työstä pitäisi raportoida myös laajemmin, viimeistään vuoden lopussa toiminta- tai vuosikertomukseen ja seuraajalle annettavaan testamenttiin. Asiaa helpottaa, jos opintovastaava on kirjoitellut aiheesta vaikkapa lyhyitä blogikirjoituksia tai uutiskirjeitä vuoden mittaan, jolloin lopuksi tarvitsee vain koostaa ne yhdeksi dokumentiksi.

Opintovastaavan vuosikello

Alla on kuvattu keskeisimmät opintovastaavan vuoden mittaan hoidettavat asiat tyypillisessä järjestössä. Koko yhdistyksen vuodenkietoa kuvaava vuosikello on artikkelissa Yhdistyksen vuosikello.

Kevätkausi

• Tammikuu: Yhteydenotto oman oppiaineen/laitoksen/tiedekunnan henkilökuntaan, vähintään sähköpostitse
• Helmikuu: Edunvalvonnan kärkien hahmottelu, ilmoittautuminen HYYn valiokuntaan, järjestön opintovaliokunnan käynnistäminen.
• Maaliskuu: Vaikutustyö seuraavan lukuvuoden opinto-ohjelmiin: yhteys opintojen suunnittelusta vastaaviin henkilöihin kuten amanuenssiin ja opintoasiainpäällikköön.
• Huhti-toukokuu: Kevään tuloksien viestintä jäsenille, Vuoden kärkien edistämistä, esim. palautejärjestelmää, arvosteluasteikkoja, tenttimismahdollisuuksia, uudenlaisia kurssimuotoja...
• Kesä-heinäkuu: Lomaa.

Syyskausi

• Elokuu: Opettajatuutorien aktivointi ja kannustaminen.
• Syyskuu: Vuoden kärkien edistämistä.
• Lokakuu: Vaikutustyö seuraavan vuoden budjettiin erityisesti opetuksen osalta, yhteys oppiaineen vastuuhenkilöön, laitosjohtajaan, talouspäällikköön tai dekaaniin.
• Marraskuu: Vaikutustyö seuraavan vuoden budjettiin erityisesti opetuksen osalta.
• Joulukuu: Vuoden tuloksien viestintä jäsenille, testamentin laadinta.

Usein kysyttyjä kysymyksiä opintovastaavan tehtävistä

Millä perusteella voisi valita tavoitteet ensi vuodelle?

Tavoitteita ei tarvitse tietää heti, voikin olla hyvä tavata ensin tutkinto-ohjelman henkilökuntaa (koulutuksen johtaja tms.) ja kysellä ajankohtaisista asioista tulevalle vuodelle ja valita sen perusteella opintoasioiden kärki.

Mitä asioita tapahtuu yliopistotasolla?

Kannattaa liittyä opintoasioita käsittelevään valiokuntaan, sitä kautta saa tietoa yliopistotason asioista. Kannattaa olla myös paljon yhteydessä vaikkapa tiedekuntanne opiskelijaedustajiin yliopistokollegiossa, sekä pyytää tiedekuntajärjestön opintovastaavaa välittää tietoa alaspäin myös yliopistotasolta.

Kuinka koulutuspoliittisesti suuntautunut oman alan ammattijärjestö on?

Ammattijärjestöissä on paljon eroa siinä, kuinka aktiivista opiskelijatoimintaa niissä on, etenkään koulutuspoliittisissa kysymyksissä. Kannattaakin ottaa yhteyttä heti alkuvuodesta ja kysyä, mihin heiltä saa apua ja miten he tukevat paikallistasoa.

Kuinka paljon tukea HYYstä voi saada opintovastaavana toimimiseen?

HYYn opintoasioista vastaavat hallituksen jäsenet tapaavat yleensä 2-4 kertaa vuodessa ainejärjestöjen opintovastaavia. Tapaamiset ovat yleensä koulutustyyppisiä. Hallituksen jäsenten lisäksi HYYssä toimii kaksi koulutuspoliittista asiantuntijaa. Sekä hallituksen jäseniin, että asiantuntijoihin voi olla yhteydessä kun kysyttävää ilmenee. HYYssä kuullaan mielellään myös kuulumisianne vuoden mittaan – se helpottaa myös HYYn edunvalvontaa! Opintoasiainvaliokunta toimii hyvänä ”vertaistukiryhmänä”, jonka kautta on helppo vaihtaa tietoja ja käytänteitä. Myös HYYn Opintoasiat –facebook-sivulla saa esittää kysymyksiä, kommentteja ja huolenaiheita.

Miten kirjoittaa kannanotto tai palautekooste tarpeeksi neutraalisti, mutta iskevästi?

Kannanoton kirjoittaminen on taitolaji, ja vaatii harjoittelua. Hyvän etiketin mukaista on, että vaikka teksti olisi tiukkasävyistä, sen tarkoituksena ei ole nolata ketään, haastaa riitaa tai rakentaa vastakkainasettelua. Toimiva kannanotto sisältää tiedon siitä, mikä tilanne on, mistä opiskelijat ovat huolissaan ja millaisia toimenpiteitä he toivovat. On tärkeää, että kannanotto on eteenpäin katsova ja esittää ratkaisuja, eikä vain kritisoi mennyttä.

Mitä minulta käytännössä odotetaan ja miten sen teen?

Vuodessa ei pysty muuttamaan kaikkea, ja sinuun voi kohdistua hyvinkin ristiriitaisia odotuksia. Siitä ei kannata pelästyä. On tärkeää, että muodostat omat tavoitteesi toisia kuunnellen. Tärkeintä on, että tapaat paljon eri ihmisiä niin henkilökunnan kuin opiskelijoiden puolelta ja pidät yhteyttä muihin tiedekunnan opintovastaaviin ja hallinnon opiskelijaedustajiin, ja välität tietoa eri suuntiin.

Mitä kaikkea voisin toteuttaa, joka edistäisi opintoasioita?

Lähes kaikkea maan ja taivaan väliltä. Muilta opintovastaavilta kysymällä voi saada joitain ideoita, samoin jäsenistöltä.

Miten opintovastaava voi toiminnallaan tukea epäaktiivisia opiskelijoita opintojen sujuvuudessa ja jaksamisessa?

Opetuksen kehittämiseen liittyvien kysymysten lisäksi on joitakin asioita, jotka on hyvä huomioida: Ne opiskelijat, jotka kokevat itsensä yksinäisiksi ja ne, jotka eivät koe kuuluvansa yliopistoyhteisöön, suorittavat muita opiskelijoita paljon hitaammin opintonsa. Opintovastaava voikin yhdessä toisten hallituksen jäsenten kanssa pohtia, miten ainejärjestö voisi luoda enemmän sellaista matalan kynnyksen toimintaa, johon on helppo tulla ja tutustua. Hengailuiltojen, opintopiirien, proffakahvien jne. järjestäminen voi olla hyödyllistä juuri tästä näkökulmasta.

Minkä verran tiedekunnan tasolta vaikutetaan suoraan yliopistotason päätöksiin?

Tiedekunnilla on mahdollisuus lausua monista koko yliopistoa koskevista asioista. Asiaa käsitellään usein jossakin työryhmässä tai neuvostossa. Siksi on tärkeää, että hallinnon opiskelijaedustajiin on hyvät yhteydet ja toisaalta esimerkiksi opintoasiainpäällikköön. Lisäksi dekaaneilla on paljon päätäntävaltaa, ja heillä on hyvä keskusteluyhteys yliopiston johtoon. Lobbaaminen kannattaa!

Kauanko kestää hallinnon opiskelijaedustajan kausi?

Riippuu toimielimestä, tyypillisin pituus on kaksi vuotta. Kahden vuoden kausi on ainakin laitos- ja tiedekuntaneuvostoissa.

Aiheesta muualla

Lähteet