Liikunta-asiat

Järjestöwiki
Versio hetkellä 15. tammikuuta 2013 kello 19.31 – tehnyt Ahto (keskustelu | muokkaukset)

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Oma-aloitteisuus

Tärkeimpänä tekijänä liikuntavastaavan virassa on oma-aloitteisuus. Tapahtumien järjestäminen vaatii usein vain vähän valmistelua ja hyvää tiedotusta, jotta ihmiset löytävät paikalle. Valmisteluissa kannattaa huomioida tapahtuman luonne ja sen mukaan miettiä mitä kaikkea täytyy tarkastella.

Urheilutapahtumaa varten voi ottaa selvää esimerkiksi kenttävaihtoehdoista. Vapaita kenttiä kannattaa pyrkiä selvittämään esimerkiksi seurojen tai urheiluliittojen sivuilta. Mahdolliset välinevuokraukset on myös hyvä selvittää. Näitä voi kysellä esimerkiksi UniSportilta, muilta järjestöiltä ja joissakin tapauksissa myös jotkut koulut/lukiot tarjoavat välinevuokrausta ilmaiseksi.

Säännölliset urheiluvuorot ovat tiedotuksen kannalta myös toimiva vaihtoehto. Esimerkiksi viikoittaiset kenttävaraukset ovat toimiva vaihtoehto. Näissä kannattaa ottaa huomioon järjestön koko, pienehköjen on kannattavampaa sopia esimerkiksi yhteisestä liikuntavuorosta yhdessä toisen tai useamman järjestön kanssa.


Yhteistyö

Liikuntatapahtumat ovat oiva tapa pitää yllä tai luoda uusia suhteita muihin järjestöihin. Erityisesti kesäisin monilla järjestöillä on vaikeuksia saada tapahtumiin ihmisiä, mutta jos järjestöjä on useampia, niin usein on helpompi saada väkeä kesäpeleihin.

Liikuntavastaavan tulee myös muistaa yhteistyö jäsenistön kanssa. Silloin tällöin kannattaa tehdä kyselyitä millaista toimintaa jäsenet haluavat ja pyrkiä mahdollisuuksien mukaan täyttämään näitä toiveita, eikä toimia itse ”liikuntadiktaattorina”.


Tapahtumia

Liikuntavastaavan on hyödyllistä tietää minkälaisia opiskelijoille suunnattuja liikuntatapahtumia on olemassa tai ainakin mistä niistä voi saada tietoa. Hyödyllisiä seuranta foorumeita ovat esimerkiksi Opiskelijaliikunnan sivuilla. Sivulta löytyy tietoa esimerkiksi opiskelijoille järjestettävistä SM-turnauksista useissa eri lajeissa.

Lisäksi UniSport tarjoaa useissa eri lajeissa sarjoja, joihin voi ilmoittautua esimerkiksi oman järjestön joukkueella. Näihin voi käydä tutustumassa täällä.

Apua tapahtumajärjestelyyn

Unisport, Opiskelijoiden liikuntaliitto (OLL), seurat ja urheiluliitot jne. tarjovat monenlaista apua urheilu/liikuntataphtumien järjestämiseen. Seuraavaksi on listattu erilaisia palveluita ja niiden tarjoajia, joita voi hyödyntää liikuntatapahtumien järjestämisessä.

Lue myös OLL:n Tapahtumajärjestäjän ohjeet.

Liikuntapaikkoja:


Välinevuokrausta


Koulutuksia

OLL järjestää koulutuksia mm. opiskelijoiden urheiluseuroille: http://www.opiskelijaliikunta.fi/Koulutustapahtumat

Muita palveluita

OLL:sta voi kysellä suurempiin liikuntatapahtumiin tarvittavia vakuutuksia ja Gramexin ja Teoston musiikkilupia.