Kansainvälisyysasiat

Järjestöwiki
Versio hetkellä 31. lokakuuta 2013 kello 11.24 – tehnyt Jarjestosihteeri (keskustelu | muokkaukset)

(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Myös kansainväliset opiskelijat ovat järjestön potentiaalisia jäseniä. Sen lisäksi, että järjestö voi parantaa kansainvälisten opiskelijoiden integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan, on kansainvälisistä opiskelijoista järjestön toiminnassa iloa ja hyötyä myös suomalaisille järjestön jäsenille.

Yhteiskunta ja työmarkkinat ovat jo pitkään liikkuneet kohti yhä kansainvälisempää tulevaisuutta. Vaihtoon lähteminen opiskeluaikana tai työharjoittelun tekeminen ulkomailla ei ole kaikille mahdollista. Kansainvälistyminen on kuitenkin mahdollista myös Suomesta käsin. Ottamalla kansainvälisiä opiskelijoita mukaan järjestön toimintaan oppii samoja taitoja kuin ulkomailla. KV-opiskelijoiden kanssa toimimalla kasvattaa omaa taitoaan ymmärtää omaa ja muiden kulttuuria, sekä ottaa asia huomioon viestinnässä ja käytöksessä. Saattaapa oman järjestön kautta näin tutustua saada laajoja verkostoja ympäri maailmaa ja lisäksi kielitaito sekä luontevuus vieraan kielen käyttöön kehittyvät huomaamatta.

Vaihto-opiskelijoiden ja ulkomailta saapuvien tutkinto-opiskelijoiden saaminen mukaan järjestön toimintaan saattaa vaikuttaa hankalalta, mutta järjestön toimintaa on mahdollista muuttaa kansainvälisemmäksi myös pienin askelin. Oheisessa oppaassa on esitelty keinoja ottaa kansainvälinen näkökulma huomioon sekä järjestön tapahtumissa että toimintatavoissa. Opas jakautuu kolmeen osioon, joista ensimmäinen (A) sisältää helppoja, kevyesti toteutettavia asioita ja toinen (B) hieman enemmän panostusta vaativia muutoksia. Kolmanteen osioon (C) on puolestaan kerätty järjestön toimintaan laajemmin ja läpileikkaavammin vaikuttavia kansainvälistymiskeinoja.

A

  • Valitkaa KV-vastaava, jonka tehtävä on ylipäänsä pitää yllä kv-näkökulmaa järjestön toiminnassa. KV-vastaavan avuksi voi myös koota KV-toimikunnan tms. KV-vastaavan ei tarvitse tehdä kaikkea itse, vaan huolehtia siitä, että muut tekevät.
  • Kääntäkää tiedotuksen pääpointit myös englanniksi: “In English below”, Mikäli asia ei kosketa kuin suomenkielisiä, on kv-opiskelijat silti hyvä ottaa huomioon esimerkiksi tekstillä “This only concerns Finnish students”. Mikäli resurssit riittävät, on järkevintä antaa kv-opiskelijan päättää itse, mistä hän on kiinnostunut.
  • Lisätkää lauluvihkoihin tai -kirjoihin sitsibiisejä myös englanniksi. Tunnettuja englanninkielisiä sitsilauluja on jo olemassa, mutta mikään ei myöskään estä tekemästä omia käännöksiä.

B

  • Selvittäkää aine- tai tiedekuntajärjestössä alan “omat” kv-opiskelijat, joille tiedottaa järjestön tapahtumista.
  • Kääntäkää tapahtumien kutsut, vuosijuhlien ohjelmalehtiset jne. kokonaan englanniksi.
  • Järjestäkää lukukauden avaustapahtuma, fuksisuunnistus, fuksien vastaanottotapahtuma tai koko orientaatioviikko monikielisenä. Silloin yliopistonkin on luontevaa käyttää englantia suomen rinnalla.
  • Menkää mukaan ylioppilaskunnan ja yliopiston monikielisiin/englanninkielisiin avaustapahtumiin, siellä on runsaasti potentiaalisia jäseniä, jotka kaipaavat sosiaalisia suhteita ja toisaalta mahdollisuus tehdä omaa alaa tai aihetta tunnetuksi - globaalisti!
  • Yhteiset tapahtumat useamman järjestön kesken: kv-tapahtumia ei tarvitse järjestää yksin. Kun kv-vastaavien tapaamisessa sovitaan jo valmiiksi tulevasta yhteistyöstä, ei asian kanssa tarvitse olla yksin muun hallituksen edessä.
  • Tehkää järjestölehteen myös vieraskielisiä juttuja, esimerkiksi vaihtarin kokemuksia tai hallituksen jäsenen englanninkielinen juttu omasta vastuualueestaan.
  • Järjestäkää matalan kynnyksen tapahtumia:
    • International coffee break
    • Englanninkielinen vartti tms. sitseillä
  • Ensimmäiset sitsit voivat hyvin olla kokonaan kaksikieliset, ja silti fuksisitsit, ei “KV-sitsit”. Mutta tapahtumia ei tarvitse muuttaa kv-opiskelijoiden vuoksi mutta otetaan heidät huomioon.
  • Eri kielien käyttäminen rinnakkain, jossa jokainen osallistuja voi käyttää itselleen luontevinta kieltä
  • Esittely- ja koulutusmateriaaleissa avainsanat voivat olla rinnalla englanniksi tai muulla kielellä.

C

  • Mahdollistakaa suomea puhumattomien osallistuminen järjestön toiminnan pyörittämiseen, kokouksissa käymiseen ja hallituksessa tai virkailijana toimimiseen.
  • Valitkaa KV-kummeja, joille osoitetaan omat kansainväliset opiskelijat. Kummit osallistuvat kv-opiskelijan kanssa yhdessä järjestön tapahtumiin: kertovat etukäteen, mitä tapahtumassa tehdään ja selittävät esimerkiksi järjestön kokouksessa läpikäytäviä asioita
  • Ottakaa käyttöön tuutoroinnin duaalimalli eli kummiryhmät: yksi kv-tuutoriryhmä ja yksi suomalaisten ryhmä toimivat toistensa kummeina eli tekevät mahdolliset asiat yhdessä.
  • Rekrytoikaa vaihdosta palanneita kv-tutoreiksi tai muuhun kv-toimintaan -> suora yhteydenotto vaihdossa olleisiin esimerkiksi tiedekunnan kautta.
  • Käännetään suurin osa dokumenteista englanniksi
  • Vetäkää kaikki tapahtumat tarvittaessa kaksi-, tai kolmekielisesti, esim, puheet, kyltti, materiaalit jne...