Ero sivun ”HYYn piirissä toimivat järjestöt” versioiden välillä

Järjestöwiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun
 
(27 välissä olevaa versiota 10 käyttäjän tekeminä ei näytetä)
Rivi 1: Rivi 1:
HYYn piirissä toimii 250 erilaista järjestöä, joiden joukosta voi löytää itselleen sopivimmat järjestöt. Alla on esiteltelty kaikki HYYn piirissä toimivat järjestöt.
+
Kaikki Helsingin yliopiston opiskelijoiden yhdistykset eivät automaattisesti kuulu HYYn piiriin. Vain [[HYYn piiriin hakeminen | HYYn järjestörekisteriin hyväksytyt järjestöt]] saavat käyttää HYYn tarjoamia järjestöpalveluita ja voivat hakea HYYn järjestötukia. HYYn piirissä toimii tällä hetkellä noin 250 eri järjestöä, jotka tekevät paljon ylioppilaskunnan tavoitteita edistävää työtä: ne ovat mukana tiedekunta- ja ainelaitostason opiskelijavaikuttamisessa, toimivat yhteiskunnallisen toiminnan harjoituskenttinä ja tarjoavat hyvinvointipalveluita jäsenistölleen. Opiskelijajärjestöissä oppii lisäksi monia asioita, jotka eivät kuulu yliopiston varsinaiseen opetussuunnitelmaan, mutta ovat kiinteä osa yliopisto-opiskelua ja kasvamista sivistyneeksi ihmiseksi.
  
= Tiedekunta- ja ainejärjestöt =
+
HYYn järjestökentän kirjoon kuuluvat osakunnat, tiedekunta- ja ainejärjestöt, poliittiset ja yhteiskunnalliset järjestöt, kuorot, orkesterit, teatterit ja muut kulttuurijärjestöt, kansainväliset järjestöt, urheiluseurat ja pelikerhot. Suurimpaan osaan järjestöistä voi liittyä kuka tahansa.
  
Helsingin yliopistossa on 11 tiedekuntaa, joissa kaikissa opiskelijat ovat muodostaneet erilaisia järjestöjä yhdistämään samaa alaa opiskelevia ylioppilaita. Useissa tiedekunnissa ainejärjestöjen yhteistyötä koordinoi tiedekuntajärjestö. Yliopistossa toimii myös tiedekuntarajat ylittäviä monitieteisiä ainejärjestöjä.
+
Listan ylioppilaskunnan piirissä toimivista järjestöistä löydät [https://hyy.fi/fi/oppaat/hyyn-jarjestot HYYn verkkosivuilta].
 
+
 
+
== Teologinen tiedekunta ==
+
 
+
'''Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys'''
+
Teologian opiskelijan sydänystävä vuodesta 1853. Lujaa
+
edunvalvontaa, monipuolista toimintaa. Rohkea
+
suunnannäyttäjä, kekseliäs rientojen järjestäjä. Suomen
+
vanhin aikakauslehti Kyyhkynen,
+
perjantaisin tenttikahvit, ohittamattomat jäsenedut ja
+
-palvelut. Aleksanterinkatu 7, 2. krs, http://www.tyt.fi,
+
tiedotus-tyt@helsinki.fi.
+
 
+
 
+
== Oikeustieteellinen tiedekunta ==
+
 
+
'''Codex'''
+
Intresseförening för de svenskspråkiga juridikstuderandena
+
vid Helsingfors universitet. I klubbens utrymmen på
+
Lönnrotsgatan finns en komplett samling kurslitteratur
+
samt  en läsesal som är öppen dygnet runt. Klubbens egen tidning
+
Codexpressen utkommer med 7 nummer per år.
+
 
+
'''Justus'''
+
Justus on Helsingin yliopiston  Vaasan oikeustieteellisen
+
koulutuksen ainejärjestö opiskelijoille. Ainejärjestömme on
+
kooltaan pieni, mikä mahdollistaa tiiviin yhdessäolon ja
+
allamed-hengen. Valmennuskurssi järjestetään molemmilla
+
kielillä huhti-toukokuussa.
+
 
+
'''Pykälä ry - Oikeustieteen ylioppilaiden yhdistys'''
+
Sörnäisten rantatie 33B, 00500 HKI, pykala-ry@helsinki.fi,
+
http://www.pykala.fi.Toimisto: Mannerheimintie 3B 5 krs.,00100 HKI,
+
puh. 278 5003, fax. 278 5004, toimisto@pykala.fi, avoinna ti-to
+
klo 11.30-16.30.
+
Oikeudellista neuvontaa HYY:n jäsenille:
+
oikeusapu@helsinki.fi
+
 
+
 
+
== Lääketieteellinen tiedekunta ==
+
 
+
'''Hammaslääketieteenkandidaattiseura'''
+
HLKS näkyy tavalla tai toisella jokaisen Helsingin
+
yliopiston hammaslääketieteen opiskelijan elämässä.
+
Vaikutamme opintoasioihin sekä järjestämme myös
+
kuukausittain kulttuuri-, urheilu- ja huvitapahtumia.
+
Päämajanamme toimii Kandihuone Ruskeasuon klinikalla, missä
+
tarjoamme aina kahvit. Lisää infoa osoitteessa http://www.hlks.fi.
+
 
+
'''Lääketieteenkandidaattiseura'''
+
Lääketieteen opiskelijoiden etu- ja harrastusjärjestö.
+
Perustettu 1933. Vuosijuhla pidetään maaliskuussa. Toimisto
+
(Kandioma), Biomedicum, Haartmaninkatu 8, 00014 Helsingin
+
Yliopisto, p. (09) 241 0963. Avoinna arkisin klo 11-15.
+
Seuran lehti Q-kautinen.
+
Kotisivu http://www.kandiseura.fi
+
 
+
 
+
'''Medicinarklubben Thorax'''
+
En förening för svenskspråkiga medicine-, odontologie- och
+
veterinärmedicinstuderande. Medlemsantal kring 200.
+
Höjdpunkten i Thorax verksamhet och Thorax flaggskepp är
+
det thoracala medicinarspexet, Finlands äldsta
+
spextradition med över 50 uppförda spex.
+
http://www.thorax.fi
+
 
+
 
+
== Humanistinen tiedekunta ==
+
 
+
'''Humanisticum ry'''
+
Humanistisen tiedekunnan ainejärjestöjen kattojärjestö.
+
Humanisti ja hilpeä siitä! Lähde mukaan yhteishumanistiseen
+
toimintaan ja hauskanpitoon suurimman ja kauneimman
+
tiedekunnan kollegoittesi kanssa. Ks.
+
http://blogit.helsinki.fi/humanisticum/ 
+
 
+
'''Aistimus ry'''
+
Estetiikan opiskelijoiden ainejärjestö. Järjestämme mm.
+
juhlia ja ekskursioita ja julkaisemme Ärsyke-nimistä lehteä.
+
Kotisivuiltamme http://www.helsinki.fi/jarj/aistimus löydät tarkempaa tietoa
+
toiminnastamme ja liittymisestä sähköpostilistalle.
+
 
+
'''Aspekti'''
+
Yleisen kielitieteen ja kieliteknologian opiskelijoiden ainejärjestö,
+
kieroutuneiden lingvitsien leikkikenttä. Vapaata vaihtelua, puujalkoja ja kiita
+
muvaa. Anna EIBS:n johdattaa sinut X-barin ja kemiallisen sosiolingvistiikan
+
saloihin. Mottonamme kaikukoon: "etsi nominimoniste". Lisäinfoa #aspekti@IrcNET
+
ja http://www.ling.helsinki.fi/aspekti
+
 
+
+
'''Bouffe'''
+
Bouffe ry. - Ranskalaisen filologian opiskelijoiden ainejärjestö. Association des étudiants en philologie française.Teksti Ylioppilaskalenteriin
+
C'est pour la vie qu'on étudie !
+
Bouffe valvoo etujasi yliopistossa ja johdattelee sinut
+
ranskalaisen kulttuurin pariin.
+
Adresse: Lingva, Uusi ylioppilastalo, Mannerheimintie 5 A
+
5. krs, 00100 Helsinki.
+
En savoir plus: http://www.helsinki.fi/jarj/bouffe,
+
ou joindrez-vous à notre groupe de Facebook.
+
Tableau d'affichage: Metsätalo, 5. krs.
+
 
+
'''Daina'''
+
Balttilaisten kielten ja kulttuurien ainejärjestö.
+
Kulttuuritoimintaa, juhlia ja matkoja latvialaisessa ja
+
liettualaisessa hengessä - BrainStormia, taiteilijoita,
+
euroviisuja, jääkiekkoa, kurkkua hunajan kanssa sekä
+
Euroopan parasta
+
teatteria. Liity joukkoomme! Lisätietoja ja yhteystiedot
+
kotisivuilta http://www.helsinki.fi/jarj/daina/.
+
 
+
'''Dilemma'''
+
-Sodomiaa, anemiaa ja anarkiaa eli filosofian
+
opiskelijoiden siisti ainejärjestö. Unioninkatu 40 A, 00140
+
Helsinki,
+
http://www.dilemma.fi
+
 
+
 
+
'''Divina Compagnia'''
+
Benvenuti amici del buon vino e della cultura italiana
+
viettämään aikaa kanssamme! Olemme italialaisen filologian
+
opiskelijoita, ylläpidämme opinahjomme korkeaa tasoa ja
+
puuhastelemme italialaisen kulttuurin sekä hyvän ruoan
+
parissa. Kiinni saat sähköpostitse: stivale-lista@helsinki.fi
+
 
+
'''Eidos'''
+
Eidos ry. on taidehistorian opiskelijoiden ainejärjestö.
+
Toimimme jäsentemme edunvalvojana ja järjestämme
+
jäsenillemme toimintaa. Tietoja toiminnastamme sekä
+
tarkemmat yhteystietomme löytyvät
+
osoitteesta http://www.helsinki.fi/jarj/eidos
+
Eidoksen hallituksen
+
tavoittaa osoitteesta eidos-hall@helsinki.fi
+
 
+
'''Fibula'''
+
Fibula ry. Arkeologien ainejärjestö. Gotta dig 'em all!
+
Järjestämme bileitä, arkeologisia ekskursioita ja
+
opiskelijoiden varjotoimintaa. All the cool kids know dead
+
cultures! Kotisivu: www.helsinki.fi/jarj/fibula/. fibula-hallitus@helsinki.fi
+
 
+
'''Frontier'''
+
Frontier on Pohjois-Amerikan tutkimuksen ainejärjestö, jonka
+
tärkein tavoite on koota yhteen alasta kiinnostuneita
+
opiskelijoita. Perinteisen ainejärjestötoiminnan
+
(ekskursiot, juhlat jne.) lisäksi panostamme erityisesti
+
konferenssivierailuihin ja yhteistyöhön alan tutkijoiden kanssa
+
 
+
'''Historicus'''
+
Hist. inst., Unionsg. 38, PB 59, 00014 H:fors. Cui Bono?
+
Svaret på tvivlet finns hos oss svenskspråkiga
+
historiestuderande vid HU. Vi ordnar fester, sitsar,
+
exkursioner, seminarier m.m. Vårt språkrör är Papyrus,
+
Kjaempetorskarne våra idrottsfanatiker och i Dystopin smider
+
vi revolutionsplaner, kulturen ej att förglömma.
+
http://www.historicus.fi
+
 
+
'''Karavaani'''
+
Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien ainejärjestö.
+
Intialaista teatteria, afrikkalaista taidetta, itämaista
+
ruokaa ja suomalaista kaljaa kaukokaipuuseen...Koe
+
eksoottinen Helsinki Karavaanin matkassa! Järjestämme
+
jäsenillemme monipuolista ohjelmaa läpi vuoden. Meidät
+
löydät osoitteesta Unioninkatu 38 B. Lisätietoa:
+
http://www.helsinki.fi/jarj/karavaani, karavaani-
+
lista@helsinki.f
+
 
+
'''Katharsis'''
+
Yleistä kirjallisuustiedettä opiskelevien ainejärjestö.
+
Sivistyneitä ekskursioita, tolkuttomia bileitä sekä
+
kulttuuritapahtumia jäsenten toiveiden mukaan.
+
Kulttuurilehti Teema ilmestyy neljästi vuodessa.
+
Kotisivut: http://www.helsinki.fi/jarj/katharsis/,
+
sähköpostilista: katharsis-lista@helsinki.fi.
+
 
+
'''KouKi ry'''
+
Helsingin yliopistossa kääntämistä ja tulkkausta
+
opiskelevien etujärjestö.
+
Vireää toimintaa jo vuodesta 1972.
+
Bileitä, kulttuuria, yhdessäoloa ja Vääntäjä.
+
Käännöspalvelumme tarjoaa palvelujaan sopuhintaan.
+
Sähköposti: kouki-ry@helsinki.fi. Käännöspalvelun
+
koordinaatori Juha Heikkinen juha.m.heikkinen@helsinki.fi
+
 
+
'''Kronos'''
+
Humanistisen tiedekunnan historianopiskelijoiden
+
ainejärjestö. Kriittistä historiantutkimusta vuodesta 1945.
+
Leipää ja sirkushuveja kansalle: kulttuuria, matkoja ja
+
historiaan jääviä bileitä. Tieteellisenä ja taiteellisena
+
äänitorvena toimii Kronikka-lehti. Pölyisten arkistojen
+
koti Unioninkatu 38 A, 2. krs.
+
http://blogs.helsinki.fi/kronos-ry/
+
 
+
'''Lycksalighetens Ö'''
+
Ämnesföreningen för alla som studerar nordisk litteratur.
+
Kör av vindarna/Upp genom luften, bort över haven,/hän över
+
jorden, i stormande färd! Adress: Lycksalighetens ö, Avd.
+
för nordisk litteratur, Unionsgatan 40 B, PB 24, 00014
+
Helsingfors universitet. För närmare information:
+
http://www.helsinki.fi/jarj/lo/
+
 
+
 
+
'''Macondo'''
+
Älä vaivu sadan vuoden yksinäisyyteen – Macondossa on
+
tarjolla hyvää seuraa! Kaikki Latinalaisesta Amerikasta
+
kiinnostuneet ovat tervetulleita! Liity postituslistalle
+
lähettämällä viesti ”subscribe macondo-lista” osoitteeseen
+
majordomo@helsinki.fi.
+
 
+
'''Mythos'''
+
Joka toinen viikko kokoontuu ainejärjestölleen kuolemaan
+
asti lojaaleiksi aivopestyjä uskontotieteen opiskelijoita
+
salaiseen pesäpaikkaan kuulemaan hurmostilassa
+
auktoriteettinsa sanaa ja kaavailemaan maailmanvalloituksen
+
ohella myös muita kavalia hankkeita. Motoksi lausuttakoon
+
"Syödään ja juodaan, huomenna kuollaan!" Jäsenistön postilista
+
mythos-list@helsinki.fi.
+
 
+
'''NEFA-Helsinki ry.'''
+
Folkloristiikan ja kansatieteen opiskelijoiden pieni, mutta
+
aktiivinen ainejärjestö. Myös sivuaineopiskelijat
+
tervetuloa! Kulttuuria, bileitä ja
+
yhteispohjoismaista toimintaa. Lehtemme Uusi
+
Napakaira ilmestyy neljä
+
kertaa vuodessa. Lisätietoja
+
sähköpostilistalta nefa-info@helsinki.fi ja netistä
+
http://blogs.helsinki.fi/nefa-helsinki
+
 
+
'''Putkinotko'''
+
Tule Putkinotkoon! Kaikki kotimaisen kirjallisuuden
+
opiskelusta kiinnostuneet ovat tervetulleita
+
kirjallisuuskeskusteluihin, kulttuurivierailuille,
+
illanistujaisiin ja bileisiin. Lehtemme nimi on
+
Käkriäinen. Majailemme Uudella 5. krs:ssa,
+
ilmoitustaulumme sijaitsee päärakennuksen 3. krs:n
+
kirjaston
+
edustalla. Lisätietoja: www.helsinki.fi/jarj/putkinotko
+
 
+
'''Ráidu – Saamentutkimuksen ainejärjestö. Sámedutkama studeantasearvi.'''
+
Tervetuloa pieneen, mutta aktiiviseen joukkoomme. Liity
+
sähköpostilistallemme (raidu-lista@helsinki.fi), niin saat
+
tietoa toiminnastamme. Bures boahtin min unna, muhto
+
aktiivvalaš jovkui. Searvva min e-boastalistui (raidu-
+
lista@helsinki.fi), vai oaččut dieđuid min ja min
+
dáhpáhusaid birra.
+
 
+
'''Repliikki'''
+
Teatteritieteen opiskelijoiden aktiivinen ainejärjestö.
+
Monipuolista toimintaa teatterin ja opintojen liepeillä.
+
Vilkas yhteistyö oppiaineen henkilökunnan kanssa.
+
Ilmoitustaulu Päärakennuksen 4. krs (uusi puoli);
+
s-postilista repliikki-lista@helsinki.fi.
+
Hallituksen saa kiinni repla-hallitus@helsinki.
+
 
+
'''Rupla'''
+
Slavistiikan opiskelijoiden ainejärjestö. Pidämme hauskaa
+
slaavilaisin maustein ja toimimme venäjän kielen ja
+
kirjallisuuden sekä länsi- ja eteläslaavilaisten kielten ja
+
kulttuurien opiskelijoiden ilona ja tukena. Lisää tietoa
+
saat liittymällä sähköpostilistallemme. Käy sivuillamme
+
http://www.helsinki.fi/jarj/rupla.
+
 
+
'''Saga'''
+
Ämnesföreningen för dig som studerar nordiska språk! Häng
+
med på fester, kulturaktiviteter och annat trevligt. För
+
mera info, skriv in dig på saga-list@helsinki.fi
+
Hemsidor: http://blogs.helsinki.fi/saga-rf/. E-post:
+
saga-styrelse@helsinki.fi
+
 
+
'''Setenta'''
+
Iberoromaanisten kielten opiskelijoiden ainejärjestö.
+
Setenta järjestää erilaisia Iberian niemimaahan ja
+
Latinalaiseen Amerikkaan liittyviä kulttuuririentoja sekä
+
muuta hauskanpitoa. Kaikki espanjan, portugalin, galegon
+
ja katalaanin opiskelijat ovat tervetulleita mukaan
+
toimintaan! ¡Bienvenidos a pasarlo bien con nosotros!
+
Ilmoitustaulu: Unioninkatu 40, 5.krs.
+
 
+
'''Siula'''
+
Suomen ja sukukielten rempseä remmi - tule toki völjyyn, elä
+
suotta emmi! Kerhoja, juhlia, luontia lehden, viihdyntää
+
Viroonkin retkiä tehden. Byrokratioistakaan ei ole huolta,
+
Siula pitää pienen ihmisen puolta!
+
http://www.helsinki.fi/jarj/siula/ ja ilmoitustaulut
+
päärakennuksen 3. ja 5. krs sekä Metsätalon A-rapun 4. krs.
+
Tietoa tapahtumista sähköpostilistalta siula@helsinki.fi.
+
 
+
'''SUB'''
+
The student organization for the students of English and
+
all those interested in the English language! We organize
+
all sorts of events and advocate issues that really matter
+
to the students both in their studies and in their free
+
time. For more information, visit our homepage:
+
www.helsinki.fi/jarj/sub
+
 
+
'''Symposion'''
+
Klassillisen filologian ainejärjestö. Elävä kuolleiden
+
kielten yhdistys! Julkaisemme Rostra-lehteä. Kahvihetki
+
perjantaisin klo 14 laitoksella. E-mail:
+
symposion-lista@helsinki.fi, kotisivut
+
http://www.helsinki.fi/jarj/symposion. Osoite: Antiquitas,
+
Päärakennus (5. krs), Fabianink. 33 (PL 3), 00014 Helsingin
+
yliopisto.
+
 
+
'''Synkooppi'''
+
Musiikkimaailman nykyiset ja tulevat moniosaajat löytyvät
+
Vironkatu 1:stä. Laitoksella analysoidaan musiikki
+
atomeiksi, mutta siellä ei myöskään tarvitse höristellä
+
korviaan kuullakseen sitä itseään! Ainejärjestön toimintaan
+
tutustut
+
osoitteessa http://www.synkooppi.fi. Osoite: Vironkatu 1 (PL 31)
+
00014 HELSINGIN YLIOPISTO.
+
 
+
'''Umlaut'''
+
Germaanisen filologian opiskelijoiden aine- ja etujärjestö.
+
Filmabende, saunailtoja, käytäväkahveja, excuja,
+
legendaariset ystävänpäiväsitsit ja Oktoberfest usw.
+
Kokouspaikka LINGVA.
+
 
+
'''Vastakarva - Naistutkimuksen ainejärjestö Helsingin yliopistossa'''
+
Vastakarva on syksyllä 1998 perustettu
+
sukupuolentutkimuksen pää-
+
ja sivuaineopiskelijoiden ainejärjestö, jonka toimintaan
+
kuuluu sukupuolen tutkimuksen opiskelijoiden edunvalvonta,
+
opintopiirien, keskusteluiltojen ja ekskursioiden
+
järjestäminen sekä erilaisiin feministisiin
+
kulttuuritapahtumiin osallistuminen. Liity
+
sähköpostilistallemme lähettämällä
+
viesti subscribe vastakarva-l osoitteeseen majordomo@helsinki.fi
+
 
+
== Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta ==
+
 
+
'''Matlu ry'''
+
Matemaattisten ja luonnontieteellisten ainejärjestöjen
+
kattava, elinvoimainen ja
+
varsin toimintakykyinen yhteistyöjärjestö, joka järjestää
+
elämää ja yksittäisiä
+
ainejärjestöjä suurempia tapahtumia, ottaa kantaa
+
tiedekuntien toimintaan sekä
+
edistää hallintoelinten opiskelijajäsenten ja
+
ainejärjestöjen lämmintä yhteistyötä.
+
Lisätietoja: http://www.matlu.fi
+
 
+
'''Limes'''
+
Kumpulan opiskelijoiden ainejärjestö. Kustannamme
+
oppikirjoja, mikä takaa edulliset hinnat jäsenistölle.
+
Limeksen kerhohuone Domus Gaudiumissa, toimisto
+
Exactumissa.
+
http://www.limes.fi
+
 
+
'''Geysir'''
+
Geofysiikan opiskelijoiden ainejärjestö. Liikuntaa, excuja,
+
kulttuuria, peli-iltoja ja kaikkea muuta mukavaa. Tervetuloa
+
mukaan! Pj. Sofia Junttila, sofia.junttila@helsinki.fi.
+
Kotisivut: http://www.geophysics.helsinki.fi/geysir.
+
Sähköpostilista: geysir-lista@helsinki.fi. Postiosoite:
+
Fysiikan laitos, Geofysiikan ja tähtitieteen osasto, PL
+
64, 00014 Helsingin yliopisto.
+
 
+
'''Helsingin Yliopiston Kemistit ry'''
+
Helsingin Yliopiston Kemistit ry.(HYK) – 1927 perustettu
+
kemian opiskelijoiden ainejärjestö. Järjestämme monipuolista
+
toimintaa: excuja, bileitä, pöytäjuhlia, urheilua,
+
kulttuuria sekä peli- ja leffailtoja. Toimisto sijaitee
+
Kemian laitoksen opiskelijatilan yhteydessä, os. Kemian
+
laitos, PL 55, 00014 HY, p. 041-5323849,
+
http://www.helsinki.fi/jarj/hyk.
+
 
+
'''HY:n polymeeri- ja puukemistit'''
+
Hauskaa Yhdessäoloa Pileitten, Puuhastelun ja
+
Yhteistomminnan merkeissä. 
+
 
+
'''Lambda'''
+
Kiinnostaako Gödel? Nappaako kategoriateoria? Puhutko
+
Lojbania? Riippumatta siitä mitä vastasit, on sinulla paljon
+
saatavaa
+
Lambdalta, liity heti!. Lambda on teoreettisesti
+
suuntautuneitten
+
tietojenkäsittelijöitten, kielitieteilijöitten ja
+
matemaatikoiden järjestö. Lambda järjestää
+
kursseja, opintopiirejä ja hengailuja hämäristä ja
+
kiinnostavista aiheista. http://lambda.cs.helsinki.fi
+
 
+
'''Maantieteen opiskelijat'''
+
Globaalia toimintaa vuodesta 1971. Järjestämme retkiä,
+
bileitä ja muuta vipinää. Julkaisemme Mantu-lehteä. Tapaamme
+
Sohvilla! Tilamme löytyvät Kumpulan Physicumista:Gustaf
+
Hällströminkatu 2,PL 64,00014 Helsingin yliopisto.
+
Kotisivut
+
http://blogs.helsinki.fi/maantieteenopiskelijat-ry/ Sposti:mao-
+
lista@helsinki.fi
+
 
+
'''Matrix ry'''
+
Matematiikan ainejärjestö, jolle todellinen maailma on vain
+
yksi erikoistapaus. Aktiivinen järjestömme tarjoaa
+
jäsenilleen mm. bileitä, kulttuuria, liikuntaa.. Viihtyisä
+
opiskelijahuoneemme, Komero, löytyy Kumpulan Exactumista, 3.
+
krs. Lisää tietoa meistä ja toiminnastamme löydät
+
osoitteesta http://www.helsinki.fi/jarj/matrix
+
 
+
'''Meridiaani'''
+
Per aspera ad astra. Tähtitieteen opiskelijoiden
+
ainejärjestö tarjoaa jäsenilleen mm. peli-iltoja,
+
havaintoretkiä, eksursioita ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.
+
http://www.meridiaani.org
+
 
+
'''Resonanssi'''
+
Fysikaalisten tieteiden opiskelijoiden yhteinen
+
ainejärjestö. Komeat fuksianpunaiset haalarimme keräävät
+
ansaittua huomiota ja erottuvat missä hyvänsä kuljemmekin.
+
Iloisessa ja värikkäässä joukossamme sinulla on
+
tilaisuus tutustua opiskelijaelämän parhaisiin puoliin ja
+
toteuttaa hulluimmat päähänpistosi! Tervetuloa!
+
http://resonanssi.org/
+
 
+
'''Spektrum'''
+
Ainejärjestö ruotsinkielisille matematiikan, fysiikan,
+
kemian ja tietojenkäsittelytieteen opiskelijoille.
+
Kerhohuoneemme Klubben löytyy osoitteesta Kirkkokatu 10.
+
WWW-sivut: http://www.helsinki.fi/~fyl_spek/.
+
 
+
'''Svenska Naturvetarklubben'''
+
Svenska Naturvetarklubben ry. SvNK on ruotsinkielisten
+
biologien ja maantieteilijöiden ainejärjestö. Luennot
+
ioneista ilmakehään. Exkursiot, urheilu ja
+
juhliminen kuuluvat toimintaamme. Löydätte meidät
+
osoitteesta Biokeskus 3, PL 65 (Viikinkaari 1), 00014
+
Helsinki, tai kerhotilastamme, Klubben, (Kirkkokatu 10).
+
Kotisivu:http://www.helsinki.fi/jarj/snvk, sähköposti:svnk-
+
s@helsinki.fi
+
 
+
'''Synop'''
+
Meteorologian opiskelijoiden ainejärjestö, jossa tehdään
+
muutakin kuin puhutaan säästä. 40-vuotiaan järjestömme
+
toimintaan kuuluvat mm. saunaillat, ekskursiot sekä monet
+
kulttuuri- ja liikunta-aktiviteetit.  Tervetuloa!
+
http://www.atm.helsinki.fi/synop, synop-lista@helsinki.fi
+
 
+
'''TKO-äly'''
+
Tietojenkäsittelytieteen opiskelijoiden ainejärjestö.
+
Jäseniksemme voivat liittyä pää- ja sivuaineopiskelijat.
+
Järjestämme jäsenillemme toimintaa urheilusta saunailtoihin
+
sekä yritysvierailuista elokuvanäytöksiin. WWW-sivut ovat
+
osoitteessa http://www.tko-aly.fi. Yhteyden TKO-älyn
+
hallitukseen saat osoitteesta hallitus@tko-aly.fi.
+
 
+
'''Vasara'''
+
Vasara on geologian opiskelijoiden jo vuonna 1937 perustettu
+
kunniakas ainejärjestö. Vasaroinnin lomassa
+
opintoretkeilemme, urheilemme, saunomme, biletämme,
+
hengailemme Kasvihuoneella (puh. [09]19150849) sekä
+
harrastamme muuta korkeakulttuuria. Surffaa:
+
http://www.helsinki.fi/jarj/vasara/
+
 
+
 
+
== Farmasian tiedekunta ==
+
 
+
'''Yliopiston farmasiakunta'''
+
Yliopiston toiseksi vanhin ainejärjestö, joka yhdistää
+
farmasian opiskelijat Helsingissä. Yhteistä aikaa vietetään
+
niin kerhohuoneella Viikissä, Biokeskus 2, PL 56
+
(Viikinkaari 5), 00014 Helsingin yliopisto, kuin hienossa
+
edustustilassakin Sörnäisissä, Sörnäisten rantatie 33, 00530
+
Helsinki. YFK julkaisee perinteikästä MDS-lehteä. Kotisivu:
+
http://www.yfk.fi. S-posti: yfk-virkailijat@helsinki.fi
+
 
+
 
+
== Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta ==
+
 
+
'''BOA ry'''
+
Onko elämäsi päämäärätöntä? Kaipaatko jotain omaperäistä?
+
Tuo oma peräsi meille, ja varaudu sosiaalisen elämäsi
+
mullistukseen. Lisätietoa: boa-hallitus@helsinki.fi. Meidät
+
löytää myös virtuaalimaailmasta http://boa.huone.net
+
 
+
'''Helix'''
+
Hiiteen intiimi kerhohenki, eläköön anatominen vapaus! Jo yli
+
40-vuotias Helix tutkii luontoa mikroskoopin ja pullonpohjan
+
läpi. Olemme biotieteiden pimeämpi puoli sekä haalareiltamme
+
että mieleltämme. Harrastamme mm. sitsejä, bileitä,
+
hengailuja ja excuja. Ota yhteyttä: helix-ry@helsinki.fi
+
Surffaa: http://etax.org.helsinki.fi.
+
Ei ole rakkautta, on vain rekombinaatio.
+
 
+
'''Natura ry'''
+
Tiivis ympäristöekologien ainejärjestö, joka toimii
+
pääasiassa Lahdessa. Pyrimme vahvistamaan Lahden
+
opiskelijakulttuuria ja opiskelijoiden oikeuksia pitäen
+
ohessa totta kai myös hauskaa! Juhlimme, pelaamme ja
+
matkustamme. Lisää meistä sekä yhteystiedot nettisivuillamme
+
http://natura.nettisivu.org/. Tervetuloa mukaan,
+
Lahti on mesta paikka!
+
 
+
'''Symbioosi'''
+
Biokeskus 3, Pl 65 (Viikinkaari 1), 00014 Helsingin
+
yliopisto. Biologian opiskelijoiden ainejärjestö. Elämän- ja
+
elimenläheistä toimintaa molekyyleistä metapopulaatioihin.
+
Biologien sydäntä lähellä: biletys ja luonnonsuojelu.
+
Symbiontti on hyvä lehti, biologi kaunis - molemmat
+
kompostoituvat. Sähköposti: symbioosi-h@helsinki.fi.
+
Kotisivut: http://www.symbioosi.org. Kertsiliini rules!
+
 
+
== Käyttäytymistieteellinen tiedekunta ==
+
 
+
'''Condus ry'''
+
Condus on käyttäytymistieteellisen tiedekunnan
+
opiskelijoiden yhteistyöjärjestö. Sen jäseniä ovat
+
tiedekunnan 13 ainejärjestöä: kuulumalla omaan
+
ainejärjestöösi kuulut siis myös Condukseen. Condus toimii
+
opiskelijoiden edunvalvojana hallintoelimissä sekä pyrkii
+
lisäämään tiedekunnan välisten ainejärjestöjen yhteistyötä.
+
Conduksen toiminnasta lisää: http://www.condus.fi
+
 
+
Aikuiskasvatuksen Kilta
+
Aikuiskasvatuksesta ja -koulutuksesta kiinnostuneiden
+
yhdistys. Teemme aikuiskasvatustiedettä tunnetuksi ja
+
edistämme opiskelijoiden ja työelämän välistä yhteistyötä.
+
Järjestämme vierailuja, keskustelutilaisuuksia,
+
illanistujaisia ja opintomatkoja. Julkaisemme Elo-lehteä ja
+
valitsemme vuoden aikuiskouluttajan. Kaikki aiheesta
+
kiinnostuneet ovat tervetulleita toimintaamme!
+
http://www.helsinki.fi/jarj/akk
+
 
+
'''Allofoni ry'''
+
Allofoni ry on Helsingin Yliopiston
+
käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa toimiva fonetiikan
+
ja puheviestinnän opiskelijoiden ainejärjestö. Vuoden aikana
+
joukkomme kokoontuu perinteisten opiskelija-aktiviteettien
+
merkeissä. Mitä näitä nyt on, rietastelut, ryyppäjäiset ja
+
runoillat. Tervetuloa keskusteluun, jossa vaikeneminen on
+
kissankultaa!
+
http://www.helsinki.fi/jarj/allofoni/
+
 
+
'''Didacta'''
+
Didacta on kasvatustieteen sekä aikuiskasvatustieteen
+
ruotsinkielisten opiskelijoiden järjestö. Kokoukset kerran
+
kuussa. Laitoksemme sijaitsee Siltavuorenpenkereellä,
+
postiosoite: Kasvatustieteen laitos, PL 9, 00014 Helsingin
+
yliopisto.
+
 
+
'''EBE'''
+
Lastentarhanopettajiksi opiskelevien ainejärjestö.
+
LTO-koulutus, PL 8 (Siltavuorenpenger 10), 00014 Helsingin
+
Yliopisto. Ebe ry on yksi Suomen Opettajaksi Opiskelevien
+
Liiton SOOLin piirissä toimivista ainejärjestöistä. Tietoa
+
toiminnasta löydät osoitteesta:
+
http://www.ebe.fi,
+
ja yhteyttä voit ottaa sähköpostitse:
+
ebe-hallitus@helsinki.fi
+
 
+
'''Erikeepperi'''
+
Erikeepperi ei ole liiman haistelijoiden porukka,
+
askartelukerho (pelkästään) tai kotimainen
+
liimanvalmistamo, vaan erityispedagogiikan
+
ainejärjestö. Mukaan toimintaan ovat tervetulleita niin pää-
+
kuin sivuaineopiskelijat. Kotisivut:
+
www.helsinki.fi/jarj/erikeepperi. Yhteys hallitukseen eri-
+
hallitus@helsinki.fi.
+
 
+
'''Foni Ry'''
+
Logopedian opiskelijoiden ainejärjestö. Järjestämme mm.
+
juhlia, ekskursioita, liikuntaa, sauna-iltoja ja opiskelua
+
tukevia tapahtumia, kuten opiskelijakahveja ja luentoja.
+
Kaikille fonilaisille avoimia kokouksia pidetään noin
+
kerran kuussa, tule mukaan! Lisätietoja
+
http://www.helsinki.fi/jarj/foni.
+
Osoite Siltavuorenpenger 20 A PL 9 00170 Helsinki
+
 
+
'''Helsingin aineenopettajiksi opiskelevat'''
+
Helsingin Aineenopettajiksi Opiskelevat ry (HAO). Tule
+
valvomaan opiskelijoiden etua, osallistumaan
+
opettajankoulutuksen suunnitteluun ja järjestämään ainerajat
+
ylittävää vapaa-ajan ohjelmaa. HAO on
+
SOOL ry:n jäsenjärjestö, joka neuvoo, kouluttaa ja pitää
+
jäsenistönsä ajan tasalla opetus- ja kasvatusalan
+
tapahtumista. Liittymisohjeet löydät
+
nettisivuiltamme http://www.helsinki.fi/jarj/hao
+
 
+
'''Intelligenzia'''
+
Suomen kognitiotieteen uranuurtaja juhli
+
hiljattain 20-vuotispäiväänsä. Intelligenzia tarjoaa puitteet
+
aktiiviselle joutenololle poikkitieteellisessä ja
+
-taiteellisessa seurassa. Mind-body -rajoja rikotaan
+
kirjavassa seurassa: jäsenemme ulottuvat matemaatikosta
+
mielenfilosofiin ja psykonautista biologiin. Tervetuloa!
+
 
+
'''Kompleksi'''
+
Psykologian opiskelijoiden ainejärjestö jo vuodesta 1947.
+
Tukea ja turvaa arjen ahdistukseen löydät
+
Siltavuorenpenkereen kahvihuoneelta,
+
riemua ja juhlaa Rajatilabileistä, vertaistukea Kompleksi-
+
lehdestä. Meidät kaikki tavoittaa
+
s-postilistaltamme psyko-huuhaa@helsinki.fi.
+
What would Dr.Phil do?
+
 
+
'''Kopeda'''
+
Kotitalousopettaja- ja kotitaloustieteen opiskelijoiden
+
ainejärjestö. Siltavuorenpenger 10. Kopeda huolehtii
+
omistaan ajamalla opiskelijoiden etuja ja järjestämällä
+
pöytäjuhlia, illanistujaisia, excursioita, kursseja sekä
+
muuta hauskaa toimintaa. Lisätietoja:
+
http://www.kopeda.fi
+
 
+
'''Peduca'''
+
Peduca yhdistää kasvatustiedettä (yleinen ja
+
aikuiskasvatustiede)sekä luokanopettajaksi opiskelevat
+
saman ainejärjestön alle. Järjestämme keskusteluiltoja,
+
edunvalvontatoimintaa, bileitä ja kulttuuririentoja.
+
Lisätietoja nettisivuilta http://www.peduca.fi. Kysy
+
lisää: peduca-hallitus@helsinki.fi
+
 
+
'''Phenomena'''
+
Kokoonnuumme useimmiten Gustavus Rexissä, mutta meidät
+
löytää myös Siltavuorenpenkereeltä, sillä opiskelemme
+
luokanopettajiksi pääaineena kasvatuspsykologia. Tarjoamme
+
jäsenistöllemme edunvalvontaa sekä vapaa-ajan toimintaa eri
+
muodoissa pitkin vuotta. Osallistumme aktiivisesti myös
+
tiedekuntajärjestö Condus ry:n ja SOOL:n toimintaan!
+
Lisätietoja http://www.helsinki.fi/jarj/phenomena.
+
 
+
'''Tekstiilarit'''
+
Käsityönopettajaksi ja käsityötiedettä opiskelevien
+
ainejärjestö vuodesta 1975. Jäsenenä olet tervetullut
+
nauttimaan muun muuassa mukavasta seurasta, Putiikin
+
anneista ja kulttuuririennoista. Toimimme Siltavuorenpenger
+
kympissä. http://www.tekstiilarit.fi/
+
 
+
 
+
== Valtiotieteellinen tiedekunta ==
+
 
+
'''Kannunvalajat ry.'''
+
Valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijajärjestö on 13
+
ainejärjestön kattojärjestö. Valtsikalaisten edunvalvontaa,
+
monipuolista vapaa-ajan toimintaa, valta- ja vastarintaa jo
+
65 vuoden ajan. Järjestölehtemme on Tutkain. Kurkista
+
Kannuun - http://www.kannunvalajat.fi. PJ
+
puheenjohtaja@kannunvalajat.fi
+
 
+
Tervetuloa mukaan!
+
 
+
'''Habitus'''
+
Vi vet vem du är och varför. Vill du också veta? Vi är en förening för
+
sociologiintresserade. Kom med! Sociologiföreningen Habitus rf. vid Soc&kom.
+
Besök våra hemsidor eller skicka ett mail sskh-habitus@helsinki.fi,
+
http://sockom.helsinki.fi/Habitus/index.html
+
 
+
'''Journalistföreningen vid Soc&kom'''
+
"J-komm" är ämnesföreningen för dem som studerar
+
journalistik vid Soc&kom. Vi arrangerar program i anknytning
+
till vår bransch och upprätthåller kontakten till andra
+
föreningar och till yrkeslivet.
+
http://sockom.helsinki.fi/j-komm
+
 
+
'''Kansantaloustieteen opiskelijat'''
+
Tulevien ekonomistien ääriseksikäs ainejärjestö. Yhteisön
+
hyödyn maksimointia ja henkisen inflaation torjuntaa sekä
+
muuta vastapainoa rationaaliselle käyttäytymiselle jo
+
vuodesta 1959. Kansislaista journalismia edustaa palkittu
+
lehtemme Kapitaali.
+
http://www.ktto.fi
+
ktto-hallitus@helsinki.fi
+
 
+
'''Kehitysmaatutkimuksen opiskelijat'''
+
Kehitysmaatutkimuksen opiskelijoiden pieni mutta tehokas
+
ainejärjestö, joka toimii paremman maailman ja
+
opiskelijaelämän puolesta. http://blogit.helsinki.fi/keho/
+
 
+
'''Kontakti ry'''
+
Sosiologista mielikuvitusta käytännössä vuodesta -59!
+
Meille sosiaalinen liike tarkoittaa suun ja tuopin
+
liikettä Tiedettä & kaljaa –illoissa, sanan säilän liikettä
+
kahvihuoneellamme Synnärissä, lihan liikettä
+
keilaradalla, ja paljon muuta rappiokulttuurista excuihin.
+
Kontakti ei ole rakenne vaan juuri sellaista toimintaa, mitä
+
haluamme sen milloinkin olevan. http://blogit.helsinki.fi/kontakti
+
 
+
'''Mana'''
+
Mana ry. - Sosiaali- ja kulttuuriantropologian ainejärjestö.
+
Toimimme antropologian opiskelijoiden hyväksi
+
opiskelijaelämän lavealla rintamalla. Manassa jokaisella
+
opiskelijalla on mahdollisuus esittää hulluja ideoita ja
+
erittäin suuri todennäköisyys saada kasa ystäviä
+
toteuttamaan ne. Liity sähköpostilistallemme mana-
+
ry@helsinki.fi. Kotisivut http://blogit.helsinki.fi/Mana/.
+
Lisätietoja mana-hallitus(a)helsinki.fi.
+
 
+
'''Media'''
+
Viestinnän opiskelijoiden ainejärjestö valtiotieteellisessä
+
tiedekunnassa. Joukkomme järjestää jäsentensä näköisiä
+
tapahtumia tiiviisti ja monipuolisesti ja on tiivis ja
+
monipuolinen. Lehtemme nimi
+
on Groteski, koska se on groteski. Hallitus:
+
media-hallitus@helsinki.fi, verkkosivut http://www.mediary.fi
+
 
+
'''Moodi'''
+
Tilastotieteen opiskelijoiden ainejärjestö. Tilastotieteen
+
laitos, Unioninkatu 37, PL 54, 00014 Helsingin yliopisto.
+
Vuodesta 1968 testattu malli akateemisen epävarmuuden
+
hallintaan. Opintotoimintaa, ekskursioita, kulttuuria,
+
urheilua, illanviettoja, vuorovaikutusta, pöhinää ja
+
rähinää. Tiedotusväylä Tyyppi-arvo ja nettisivut
+
http://blogs.helsinki.fi/moodi-ry/
+
 
+
'''Octavia'''
+
En ämnesförening för de som studerar socialt arbete vid
+
Soc&kom. Syftet är att stöda studeranden i sina studier
+
och att ordna olika program så som studiebesök och fester.
+
Har du frågor eller känner att det här kan vara något för
+
dig, kontakta styrelsen på sskh-octavia@helsinki.fi
+
 
+
'''Poliittisen historian opiskelijat'''
+
Polhossa opit keskustelemaan kärkkäästi, kirjoittamaan
+
ytimekkäästi ja juhlimaan vallattomasti aktiivisessa ja
+
ennakkoluulottomassa seurassa. Ajankohtaisia
+
yhteiskunnallisia kysymyksiä ruotii laadukas lehtemme
+
Poleemi. Yhteiskuntahistorian laitos, PL 54, 00014
+
Helsingin yliopisto. http://www.polho.fi       
+
polho-hallitus@helsinki.fi
+
 
+
'''Politicus'''
+
-Mannerheimvägen 5 A, 2. vån. 00100 H:fors. Ämnes- och
+
intresseförening för svenskspråkiga studerande vid
+
statsvetenskapliga fakulteten. Intellektuell, trevlig
+
samvaro och hejdundrande kulturliv!  E-post:
+
politicus-styrelse@helsinki.fi
+
 
+
'''Statsvett'''
+
Kekkonen! Kekkonen! Kekkonen! Är politik något du gillar? I
+
så fall så är Statsvett en förening för dig! Statsvett är en
+
förening för Soc & Kom-studerande med huvud- eller biämnet
+
statskunskap. Vi ordnar allt från bastukvällar till årsfest
+
åt våra medlemmar, vi samlas ofta, och alltid för att ha
+
roligt! Kom med!
+
 
+
'''Status'''
+
Sosiaalipsykologian opiskelijoiden ainejärjestö, joka on
+
toiminut oman sosiaalisen asemansa kohottamiseksi vuodesta
+
1966. Käy katsastamassa
+
www-sivumme(http://blogs.helsinki.fi/statusjarj/), sieltä
+
löytyy myös Status-lehti. Bileitä, ekskursioita,
+
kulttuuririentoja, kiipeilyä... Tervetuloa mukaan
+
toimintaamme!
+
 
+
'''Stigma ry.'''
+
Sosiaalipolitiikan ainejärjestö. Toimintaa joka lähtöön -
+
bileitä, ekskursioita, kulttuuria ja liikuntaa. Kokoustamme
+
lukukausien aikana parittomien viikkojen ke
+
klo 18 kerhohuoneellamme Roomiksella, entisen
+
Yhteiskuntapolitiikan laitoksen (Snellmaninkatu 10)
+
kellarissa, tervetuloa tutustumaan! Tietoa
+
toiminnastamme http://blogs.helsinki.fi/jrj_stig/ tai
+
Kajahdus-lehdestä.
+
 
+
'''StudentOrganisationen vid Soc&kom rf'''
+
StudOrg är föreningen för alla studenter vid Soc&kom.
+
StudOrgs viktigaste uppgift är att bevaka studenternas
+
intressen på alla plan och skapa goda förutsättningar för
+
ett rikt studieliv. Förutom traditionella sitsar ordnas
+
också kultur- och idrottsevenemang. Vårt klubbrum är öppet
+
för alla! Ordf.Karin Ringbom, 041 466 2950/
+
styrelsen@studorg.org
+
Kolla in: http://www.studorg.org
+
 
+
'''Talous- ja sosiaalihistorian opiskelijat'''
+
Taso ry. kantaa osansa talous- ja sosiaalihistorian
+
opiskelijoiden kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja pyrkii
+
samalla edistämään edustamansa oppiaineen tunnettavuutta
+
kaikkialla ja aina, kun se vain on mahdollista. Taso ry. -
+
Historiaa ja yhteiskuntatieteitä jo vuodesta 1969.
+
Tiedustelut, pyynnöt ja toiveet voit lähettää osoitteeseen:
+
taso-hallitus@helsinki.fi
+
 
+
'''Valtio-opin opiskelijat'''
+
Holkeri, Lipponen, Väyrynen, jne. Poliittisten broilereiden
+
ykköshautomo. Sikamaista kähmintää, häpeilemätöntä
+
takinkääntöä, törkeää mustamaalausta ja valtakunnantason
+
vuotoja jo lähes 50 vuoden kokemuksella. Moralisteille myös
+
muuta toimintaa. Julkaisu: Policy. PL 54, Unioninkatu 37. s-
+
posti: voo-hallitus@helsinki.fi, http://www.voo.fi.
+
 
+
== Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta ==
+
 
+
'''Maatalous-metsäylioppilaiden liitto ry'''
+
MMYL on MMTDK:n kaikkien ainejärjestöjen katto-organisaatio,
+
joka osallistuu niin opetuksen kehittämiseen kuin
+
opiskelijoiden vapaa-ajan toiminnan järjestämiseen. Liitolla
+
on paljon kv-toimintaa mm. kaksi kehyprojektia. Vappuna
+
järjestetään Zetorin vetotapahtuma ja syksyllä osallistutaan
+
mm. pohjoismaisiin opiskelijoiden urheilukilpailuihin.
+
Lisätietoja: http://www.helsinki.fi/jarj/mmyl/
+
 
+
'''Agro-Forst'''
+
Agro-Forst yhdistää maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan
+
ruotsinkieliset opiskelijat. Yhdistyksemme rikastuttaa
+
jäsentemme opiskelijaelämää mm. sitsien, ekskursioden,
+
urheilutapahtumien muodossa. Toivotamme kaikki uudet jäsenet
+
sydämmellisesti tervetulleiksi!
+
http://www.mm.helsinki.fi/ainejarj/agrforst/
+
 
+
'''Viikin taloustieteilijät'''
+
Viikin Taloustieteilijät ry on perustettu keväällä 2009.
+
Yhdistys on tarkoitettu elintarvike-ekonomeille sekä
+
kaikille elintarvikkeiden taloudellisesta näkökulmasta
+
kiinnostuneille eli yhdistys on avoin kaikille.
+
Tarkoituksenamme on kaventaa opiskelijoiden ja
+
yritysmaailman välistä kuilua, sekä tehdä tutkintoamme
+
tunnetuksi.
+
 
+
'''Lipidi'''
+
Elintarvikeylioppilaiden yhdistys, perustettu 1962.
+
Tarkoituksena arjen ja vapaa-ajan
+
yhteensovittaminen tavalla, josta nauttivat kaikki osapuolet.
+
Excursioita ja yritysvierailuita niin Suomessa kuin muualla,
+
kulttuuria, sporttailua sekä sikamaisen hyviä juhlia!
+
Lisäinfoa http://www.lipidi.fi
+
 
+
'''Markkina-Agraarit'''
+
Markkina-Agraarit, eli M-A on vuonna 1959 perustettu
+
maatalousekonomian, -politiikan, maatalouden
+
liiketaloustieteen ja markkinoinnin opiskelijoiden kerho,
+
joka toimii Sampsa Ry:n alaisuudessa ja järjestää erilaista
+
toimintaa, kuten excuja, tupailtoja, bileitä jne.
+
jäsenilleen. m-a@helsinki.fi,
+
http://www.helsinki.fi/jarj/ma/, Tervetuloa mukaan toimintaan!
+
 
+
'''Metsäylioppilaat'''
+
Perinteistä forstielämää: bileitä, urheilua,
+
hirvijahteja, ekskuja, Forstihuuto-lehti ja paljon muuta.
+
Asuntoja Viikissä ja Munkkivuoressa.
+
http://www.metsaylioppilaat.fi, Metsätieteiden talo, PL 27, 00014
+
Helsingin yliopisto,
+
metsaylioppilaat@helsinki.fi. Päivystys ti klo
+
11-12.
+
 
+
'''Oikos'''
+
Kuluttajaekonomian ja ravitsemustieteen opiskelijat, per.
+
1947. 
+
Jäsenkuntamme koostuu MMTDK:n
+
ravitsemustieteen ja kuluttajaekonomian opiskelijoista.
+
Julkaisu Oikosulku. Järjestämme paljon hauskaa yhdessäoloa
+
excujen, kurssien, sitsien ym. juhlien ja tapahtumien
+
muodossa. Yht.otot: 
+
oikos-hallitus@helsinki.fi. Ks. myös
+
http://www.helsinki.fi/jarj/oikos
+
 
+
'''Sampsa'''
+
Maatalousylioppilaiden kantava kivijalka alakerhoineen on
+
Viikin toimeliain ainejärjestö. Monipuoliseen toimintaamme
+
kuuluvat mm. excut Suomeen ja ulkomaille, seminaarit ja
+
bileet sekä muut illanvietot.
+
Toimisto: Talonpojantie 13pk, 00790 Hki,
+
puh: 044-3556696. sampsa-ry@helsinki.fi,
+
http://www.sampsary.fi
+
 
+
'''Viri Lactis'''
+
Vuonna 1947 perustettu ainejärjestö yhdistää iloiset
+
maitoteknolgian opiskelijat ja maitoalasta kiinnostuneet!
+
Opiskelun tueksi yhdistys tarjoaa jäsenilleen rentouttavaa
+
ajanvietettä sekä excursioita alan yrityksiin kotimaassa
+
ja ulkomailla. Elintarvike- ja ympäristötieteiden laitos, PL
+
66 (ViikkiEE), 00014 Helsingin yliopisto.
+
http://virilactis.org/
+
 
+
 
+
'''Voluntas'''
+
Voluntas on Viikissä toimiva markkinoinnin opiskelijoiden
+
aine- ja etujärjestö. Voluntas suuntaa katseensa aikaan
+
opintojen jälkeen, mutta ei unohda myöskään nykyisyyttä.
+
Mukavan opiskeluajan lisäksi tähtäämme opiskelun jälkeiseen
+
työllistymiseen, tutkinnon
+
painoarvon kasvattamiseen, markkinoinnin opetuksen
+
kehittämiseen, yhteistyöverkostojen ja "ME"-
+
hengen luomiseen. http://www.voluntas.fi
+
 
+
'''Vuorovaikeutus'''
+
Mannerheimintie 5A, 2 krs, 00100 Hki. -Striktiä elämää alla
+
Freimin!- Ympäristöekonomian opiskelijoita yhdistävä
+
ainejärjestö. Vuorovaikeutus on opiskelijoiden äänitorvi
+
oppiainetta koskevissa asioissa sekä järjestää muuta
+
kasvavalle ympäristöekonomistille tärkeää toimintaa. Open
+
access kustannustehokkaaseen toimintaan! Internet:
+
http://www.helsinki.fi/jarj/vuorovaikeutus
+
 
+
'''Ympäristötieteiden opiskelijat MYY ry'''
+
Myystä löydät kahden tiedekunnan ympäristötieteilijät:
+
limnot, kalat ja ympsit bio- ja ymp.-tdk:sta sekä MAA:t,
+
mikrot ja YEt mmtdk:sta. Myös sivuaineopiskelijat ovat
+
tervetulleita! Myy vaalii jäsenistönsä yhteishenkeä
+
bilein, saunailloin, Suokki-piknikein ja ekskuin -
+
unohtamatta perinteikästä pikkujoulua Karkkilassa. Tämä
+
kaikki lämpimässä ympäristöhengessä. Kurkkaa
+
http://www.helsinki.fi/jar/m
+
 
+
== Eläinlääketieteellinen tiedekunta ==
+
 
+
'''Eläinlääketieteen kandidaattiyhdistys'''
+
Eläinlääketieteen Kandidaattiyhdistys ry. (EKY) on
+
eläinlääketieteen opiskelijoiden tiedekuntajärjestö. EKY
+
järjestää jäsenistölleen kulttuuri-, opinto-, ja
+
sosiaalipalveluja sekä harrastusmahdollisuuksia. EKY pyrkii
+
edistämään jäsenistönsä etuja mm. tiedekunnan eri elinten
+
opiskelijaedustajien kautta ja yhteistyöllä eri
+
organisaatioiden, kuten Eläinlääkäriliiton kanssa. http://www.eky-ry.fi
+
 
+
'''IVSA Finland'''
+
IVSA Finland is the Finnish chapter of the International Veterinary Students'
+
Association. The aim of IVSA Finland is to make it easy for Finnish veterinary
+
students to meet foreign people and visit foreign universities. We offer
+
exchange opportunities both near and far, for a week or a month and to
+
almost anywhere around the world.
+
 
+
= Osakunnat =
+
 
+
 
+
'''Nylands Nation NN'''
+
 
+
'''Eteläsuomalainen osakunta ESO'''
+
 
+
'''Savolainen osakunta SavO'''
+
 
+
'''Karjalainen Osakunta KO'''
+
 
+
'''Hämäläis-Osakunta HO'''
+
 
+
'''Keskisuomalainen Osakunta KSO'''
+
 
+
'''Kymenlaakson Osakunta KyO'''
+
 
+
'''Åbo Nation ÅN'''
+
 
+
'''Varsinaissuomalainen osakunta VSO'''
+
 
+
'''Satakuntalainen Osakunta SatO'''
+
 
+
'''Wiipurilainen Osakunta WiO'''
+
 
+
'''Östra Finlands Nation ÖFN'''
+
 
+
'''Etelä-Pohjalainen Osakunta EPO'''
+
 
+
'''Vasa nation VN'''
+
 
+
'''Pohjois-Pohjalainen Osakunta PPO'''
+
  
 
[[Luokka:HYYn palvelut järjestöille]]
 
[[Luokka:HYYn palvelut järjestöille]]

Nykyinen versio 19. elokuuta 2019 kello 12.10

Kaikki Helsingin yliopiston opiskelijoiden yhdistykset eivät automaattisesti kuulu HYYn piiriin. Vain HYYn järjestörekisteriin hyväksytyt järjestöt saavat käyttää HYYn tarjoamia järjestöpalveluita ja voivat hakea HYYn järjestötukia. HYYn piirissä toimii tällä hetkellä noin 250 eri järjestöä, jotka tekevät paljon ylioppilaskunnan tavoitteita edistävää työtä: ne ovat mukana tiedekunta- ja ainelaitostason opiskelijavaikuttamisessa, toimivat yhteiskunnallisen toiminnan harjoituskenttinä ja tarjoavat hyvinvointipalveluita jäsenistölleen. Opiskelijajärjestöissä oppii lisäksi monia asioita, jotka eivät kuulu yliopiston varsinaiseen opetussuunnitelmaan, mutta ovat kiinteä osa yliopisto-opiskelua ja kasvamista sivistyneeksi ihmiseksi.

HYYn järjestökentän kirjoon kuuluvat osakunnat, tiedekunta- ja ainejärjestöt, poliittiset ja yhteiskunnalliset järjestöt, kuorot, orkesterit, teatterit ja muut kulttuurijärjestöt, kansainväliset järjestöt, urheiluseurat ja pelikerhot. Suurimpaan osaan järjestöistä voi liittyä kuka tahansa.

Listan ylioppilaskunnan piirissä toimivista järjestöistä löydät HYYn verkkosivuilta.