HYYn järjestöväki

Järjestöwiki
Versio hetkellä 5. joulukuuta 2012 kello 14.37 – tehnyt SannaSupponen (keskustelu | muokkaukset)

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Järjestöläisiä askarruttavissa kysymyksissä kannattaa kääntyä seuraavien henkilöiden puoleen:


Hallituksen järjestövastaava

HYYn hallituksessa on yleensä henkilö, jonka vastuualueella on ylioppilaskunnan järjestötoiminta. Hallituksen järjestövastaavalta voi kysyä mitä tahansa. Erityisesti järjestövastaava voi auttaa kysymyksissä, jotka liittyvät esimerkiksi HYYn hallituksen tai talousjohtokunnan päätöksenteon perusteluihin sekä ylioppilaskunnan linjauksiin jotka liittyvät järjestöihin.

Tämänhetkisen järjestövastaavan yhteystiedot voit tarkistaa HYYn sivuilta.

Talousjohtokunnan puheenjohtaja

Talousjohtokunta vastaa toiminta-avustusten ja tilojen jaosta sekä tilojen väärinkäyttöä koskevista rangaistuspäätöksistä. Talousjohtokunnan puheenjohtajan puoleen kannattaa kääntyä siis silloin, kun asia koskee näihin liittyvää valmistelua tai päätöksentekoa.

Tämänhetkisen talousjohtokunnan puheenjohtajan yhteystiedot voit tarkistaa HYYn sivuilta.

Järjestöistä vastaava asiantuntija

Ent. järjestösihteeri. Järjestöasiantuntijan tehtävänä on huolehtia, että HYYn tarjoamat järjestöpalvelut toimivat ja ovat tarkoituksenmukaiset sekä vastata järjestöille tarkoitetuista tukimuodoista. Myös järjestöasiantuntijalta saa kysyä asioita - toimenkuvaan kuuluu antaa järjestöille neuvontaa ja tukea. Kysy järjestöasiantuntijalta vaikkapa yhdistyslaista sekä HYYn järjestötuista ja -palveluista. Kaikkiin kysymyksiin vastataan ja myös palautetta sekä ideoita otetaan vastaan.

Tämänhetkisen järjestöasiantuntijan yhteystiedot voit tarkistaa HYYn sivuilta.

Järjestöpalvelusihteeri

Järjestöpalvelusihteeri on se henkilö, joka palvelutoimistossa käsittelee järjestöjen tavaralainaukset, avainten noudot ja palautukset. Järjestöpalvelusihteeri vastaa parhaiten kysymyksiin järjestöpalveluiden käytännön asioista - moneltako ne avaimet pitikään palauttaa, miten siisti Alinan lattian pitää olla, mistä saa puhtaita moppeja ja millainen johto tarvitaan kokoushuoneen videotykkiin.

Tämänhetkisen järjestöpalvelusihteerin yhteystiedot voit tarkistaa HYYn sivuilta.